Fonn juoksi häntä vastaan, kierteli hänen ympärillään, nousi pari porrasta, laskeutui pari porrasta, "piiri-insinööri voi tietenkin hyvin? ja piiri-insinöörin rouvakin voi samoin hyvin? Kuinka kärsivällinen — kuinka kärsivällinen — voi hyväjumala, niin tilaako — tilaa — sesonki ei ole vielä alkanut, mutta vaikka täällä olisi vieraita jok’ainoassa sängyssä, hankittaisiin piiri-insinöörille sittenkin tilaa, tänään on käräjäpäiväkin, tuomarikin on täällä, voi hyväjumala."
Korkeitten portaitten ylimmällä askelmalla sanoi hän kättään heilauttaen, "tehkää niin hyvin herrani, Sivert päästä hevoset hakaan."
Charlotte näki istuimeltaan pihamaalle, tulleista hän tunsi piiri-insinöörin, hänen kaksi apulaistaan sekä erään bergeniläisen insinöörin. Mutta viidettä, hyvin nuorta, punervanvaaleata, uuteen ruudukkaaseen urheilupukuun puettua miestä, hän ei tuntenut.
Oli syntynyt kiistaa, voitiinko kymmenennen todistajan Juljaana Juhanneksentytär Breien todistusta kuulla, hän oli syöttänyt sikojaan kysymyksessäolevalla rinteellä.
"Sitten me otamme riitakysymyksen harkittavaksemme", sanoi tuomari, "ja lopetamme täksi aamupäiväksi." Syntyi hiukan mutinaa, tuomarista ei pidetty, hän ei antanut ihmisten jaaritella niinkauan kuin niitä halutti. —
— Päivällispöydässä istui Charlotte nuoren, vieraan, vaaleaverisen miehen vieressä, hänen nimensä oli Melde — Sten Melde — hän oli piiri-insinöörin veljenpoika.
Oliko hauskaa olla mukana maantieretkellä?
Hauskinta mitä Sten Melde tiesi — vaikka oli kyseessä vain näin lyhyt aika.
Sitten heillä ei ollut sen enempää puhumista, Charlotte istui jäykkänä ja luoksepääsemättömänä, hän oli hämillään.
Piiri-insinööri jutteli pitkäveteiseen tapaansa, osoitellen ilmaan pitkällä, jäntevällä, luisella sormellaan: he olivat tulleet viitoittamaan tunturin yli uutta tietä, kesemmällä tehtäisiin päätös ja arviolaskelma.