Hitaasti he palasivat hotellille, tien molemmin puolin kasvoi korkeita puita, oli pilkkosen pimeätä.
"Täällä on aina rapakkoista, — katsokaa mihinkä astutte", sanoi
Charlotte.
"Parasta on, että käyn kiinni kädestänne", vastasi Sten, "niin voitte auttaa minua", hän pisti kätensä Charlotten kainaloon.
Anne Sofie kulki edellä, pahantuulisena, — tulisipas nyt kyläläisiä.
"Tulkaahan nyt", huusi hän taakseen tyytymättömänä.
Charlotte ja Sten seisoivat hotellin veräjällä, hyvästiksi pitivät he toisiaan kädestä, Charlotte seisoi pää taaksepäin taivutettuna, hän tunsi kuinka Sten katseli häntä. Puitten lomitse vilahti valo hotellin ikkunoista.
"Tulkaa nyt", huusi Anne Sofie niin terävästi, että he hätkähtivät.
Hotellin portaille tuli joku, Charlotte kumartui ja alkoi juosta.
Sisarukset kulkivat nopeasti kotiinpäin, kumpikin omalla puolellaan maantietä, — tuntureilla alkoi valjeta — huipuilla näkyi kalpea, heikko kajastus.
Rouva Hage istui vielä kutomassa puutarhaportailla, Charlotte suuteli hyvää yötä ja nojasi hetken päätään äidin päätä vasten.