»Ei, se on totta. Mutta Strand —?»
»Hän on uusi tällä paikkakunnalla.»
»Totta sekin. Hm —» Björnholt pureskeli raivostuneena partaansa, puristeli keppiään, niin että rystöt kävivät valkeiksi, ja löi vihaisesti viattomia pikku kiviä, joita oli tiellä. Hän lausui sanat tuimasti sanoessaan:
»Niin — te itse, Vildhagen — ei suinkaan teitä saisi — —»
»Ei, ei, herra yliopettaja — minä pyydän kauniisti puolestani. Ymmärrättehän te itsekin — — minun ammattini — — ja sitä paitse — enhän niinä maallisista —»
»Mutta hätätilassa, Vildhagen — mieluummin kuin vallankumooja —»
»Se on toinen asia. Kaikki, meidän kalleimpien harrastustemme tähden!»
»Te olette kallio, Vildhagen, kallio. — Te puhuitte laivanisäntä
Holtista?»
»Se on hyvin surullista: hän on konkurssitilassa.»
»Se ei ole mahdollista.»