»Niin,» Pietari sanoi ja kävi aivan syyttä tulipunaiseksi.
Kuin kahvi oli juotu, nousi Knut ylös pois lähteäkseen. Pietari otti myöskin jäähyväiset, mutta lupasi tulla takaisin myöhemmällä seuraamaan rouvaa hänen ostoksilleen.
Kuin Knut sanoi jäähyväiset rouvalle, tämä sanoi: »Muistakaa nyt, että tulette meille käymään tänä kesänä Pietarin kanssa.»
»Niin todella!» Pietari huudahti ihastuneena ja katsoi kiitollisesti pieneen, pulleaan vaimoon.
Kuin molemmat ystävykset olivat tulleet ulos, niin Knut kysyi:
»Onko täällä kahvilaa tai muuta sen tapaista? Minua kuitenkin haluttaisi vielä kerran nähdä norjalaista sanomalehteä.»
Oli, oli semmoinen eräässä pimeässä solassa. He tulivat hämärään huoneeseen, ikkunat olivat pölyisiä ja niitten alaosat olivat peitetyt vihreillä varjostimilla. Vanha ränstynyt biljaardi oli keskellä huonetta, likaisia pikkupöytiä seinivierustalla. Yhdellä pöydällä oli »Börsenhalle» ja muutamia kotimaisia lehtiä. Tarkemmin katseltua huomattiin, että ne olivat kaikki vanhoja. »Vieraat» — se on päivällisvieraat — lukivat paraillaan uusia, selitti piian-vetelys, jolla oli tohvelit jalassa ja suuren suuri shinjonki, ja se vinossa.
»Pelataanko hiukan biljaardia, kuin nyt kerran olemme täällä?» Knut kysyi. Sekään ei käynyt päinsä. »Vierailla» oli tähän aikaan päivästä etuoikeus biljaardiin. Knut purskahti piian sanomattomaksi hämmästykseksi nauruun ja otti hattunsa, kuin samassa kuului askeleita portailta. Ovi aukesi, ja sisään tuli Björnholt ja muut sen komppaniian jäsenet, joiden hallussa biljaardi oli kolmen ja neljän välillä. Björnholt katsoi vilautti Knutiin mennessään nurkkaan keppiä hakemaan. Hän näytti äreältä koiralta, joka valmistautuu tekemään kavalan hyökkäyksen sivulta. Toiset herrat katsoivat myös karsaasti Knutiin ja vetäytyivät hekin nurkkaan. Äkkiä näykkäsi Björnholt saalistaan.
»No, Holt, uskaltaako kysyä, mihin te tällä kertaa aiotte tulen sytyttää?»
»En mihinkään.»