Hän meni sisään. Siellä oli puolihämärä — oli sytytetty vain yksi ainoa kynttilä. Olutpullo ja kaksi lasia oli pöydällä — korkkiruuvi korkkineen oli vieressä. Vik istui nojatuolissaan toisessa päässä pöytää, toisessa päässä istui täti hattu ja päällystakki päällä — hän oli juuri tullut kotiin vieraista eikä ollut ehtinyt panna lamppuun tulta ja puita pesään. Björnholt, joka oli seurannut Vikiä kotiin kokouksesta, astui päällystakki päällä edestakaisin lattialla — hänen varjonsa kiipesi suurena seinälle ja kutistui taas kokoon lattialle, sen mukaan kuin hän liikkui.
Hän kertoi neiti Vikille kokouksesta. Hän pysähtyi vähän, kuin Kornelia tuli sisään, tervehti ja jatkoi sitten: »Kommunisti, vakuutan teille, selvä kommunisti.»
Neiti Vikin pienet tuhmat silmät tuijottivat selällään hänen päässään.
»Mutta minkälaisia ihmisiä ne sitten oikeastaan ovat?»
»No — ne tietysti eivät usko Jumalaa.»
Neiti Vik pani kädet ristiin.
»Kaikki kuninkaat ovat murhattavat.»
»Herra siunatkoon!»
»Lapset eivät saa periä vanhempiaan.»
»Eivätkö periä —?»