"Eikö teidän mielestänne teillä koskaan ole ikävä kotonanne pappilassa?"
"Ei."
"Mutta mitä te oikeastaan toimitatte siellä koko pitkän päivän?"
"Mitäkö minä toimitan?" sanoi Aino, ja katsahti ensi kerran ylioppilaasen hymyillen, sillä hän ei ollut koskaan kuullut niin kummallista kysymystä. "Niin, onhan siellä paljonkin toimittamista. Ensin kun nousen ylös aamulla keitän isälleni kahvia, sitten kuorin maidon, soitan vähäsen ja valmistan päivällisen. Ja iltapäivällä on yhtä ja toista tehtävää, ompelusta sekä paljon muutakin. Minä hoidan puutarhaa, autan karjakkoamme hänen lypsäessään lehmiä ja sitte tulee taas illallisaika."
"Mutta noina pitkinä, synkkinä talvi-iltoina varmaankin enimmäkseen luette?"
"Luen? En, miten saisin aikaa lukemiseen?" kysyi Aino kummissaan.
"Ettekö saisi aikaa lukemiseen?" toisti ylioppilas hänkin kummissaan.
"En, mutta isäni lukee minulle ääneen joskus illallisen jälkeen."
"Ja se on mielestänne hauskaa?"
"Eipä juuri niin hauskaa. Hän aina valitseepi sellaisia hyödyllisiä kirjoja, eivätkä ne ole yhtään hauskoja."