"Mutta ettekö lue mitään itseksenne?"
"Kyllä joskus vähäisen. Minä olen lukenut Robinson'in ja jonkun kertomuskirjan, nimeltä: 'nuorille lukijoille', ja sitä paitsi muutaman vanhanaikuisen kirjan isäni kaapista."
Ylioppilas ei voinut olla hymyilemättä.
"Nyt olin varmaankin tyhmä," ajatteli Aino, ja veri nousi hänen poskiinsa.
Erkki huomasi tämän ja tuli äkkiä totiseksi.
"Älkää luulko, neiti Aino, että teille nauran; siihen ei minulla ole mitään syytä, minusta oli vaan niin outoa ja hauskaa kuulla, että nuori, teidän ikäisenne tyttö niin vähäisen tuntee maailmaa eikä ole lukenut romaaneja ja kaikellaisia kirjoja, ennenkuin voi niitä täydellisesti käsittää."
"Minä olen myös lukenut muutamia hyviä kirjoja, jotka sain lahjaksi ripille mennessäni", lisäsi Aino, ikäänkuin parantaakseen tyhmyyttään.
"Vai niin — kuka on ne kirjoittanut?" kysyi ylioppilas.
"Kuka ne on kirjoittanut? — Kas sitä en tiedä, mutta mustilla kansilla on kultaristi."
Erkki puri hammastaan, sillä hän ei enään tahtonut hymyillä, ja Aino huomasi tämän.