"Te olette siis jo tullut kotiin", sanoi ylioppilas astuen häntä vastaan. "Tunnettehan te toki vielä minut, neiti?"
"Kyllähän teidät tunnen", vastasi Aino kumartaen.
"Taisi varmaankin tuntua hyvältä päästä jälleen kotiin?" kysyi Erkki.
"Kyllä — kyl — lähän tuo tuntui", vastasi Aino ihankuin katuen sanoneensa tämän sanan, joka niin helposti tuli hänen kielelleen.
"Eikö ollut hauskaa nähdä Maria, Halvaria, Kultaruusua ja vuohianne, — niin, ja etupäässä isäänne",
"Niin, isääni oli hauska nähdä", vastasi Aino, ja ylioppilas luuli silloin huomanneensa hänen silmissänsä omituisen kiillon ja hänen äänensä muuttuneen sydämmellisemmäksi, "mutta suokaa anteeksi, herra ylioppilas", ja hän käänsi vähän päivänvarjoa, "minä en ole mikään talonpoikaistyttö tahi palvelija."
"Hm", vastasi Erkki hymyillen. "Te arvelette ehkä, että uus' on hempeä vaikka vanha hempein. Ja te luulette uudestaan ikävöivänne kaupunkiin?"
"Luulen, sillä voittekohan sanon, mitä tekemistä minulla olisi täällä kotona?" kysyi Aino, rypistäen tyytymättömänä otsaansa.
"Sitä samaa kysyin teiltä, neiti, viime kerran tavatessamme toisemme, ja silloin oli kysymykseni mielestänne niin mahdoton. Nyt voin vastata omilla sanoillanne, voittehan hoitaa taloutta."
"Vai tekin luulette, että keittiössä ja hällän ääressä on meidän oikea vaikutusalamme. Syntihän olisi mielestäni siten tehdä palvelijamme työttömäksi."