"Se ilahduttaa minun", sanoi ylioppilas, "on aina hauska kuulla hyvää niistä, joita rakastaa."
"Olisikohan häntä huvittanut saada tietää mitä viimein kirjoitin", ajatteli Aino itsekseen ja hänen omatuntonsa soimasi häntä. He olivat taas ääneti.
"Niin — minne menette nyt, neiti?" kysyi ylioppilas taas.
"En itsekään tiedä — emmeköhän vähän matkaa eteenpäin", vastasi Aino.
"Jos tahdotte niinkuin minä, niin menemme tuonne korkealle vuorelle, mistä on erinomaisen kaunis näköala. Niin, varmaankin olette siellä ennenkin käyneet, tuolla ylhäällä noiden talojen luona.
"Jos ei sinne vaan ole liian pitkä matka", vastasi Aino.
"Eikö mitä, voitte nojautua minuun, jos väsytte, niin saatte nähdä että maaseudullakin on oma kauneutensa ja ihanuutensa. Oletteko yhtään matkustaneet maassamme?"
"En yhtään."
"Luultavasti eivät useat muutkaan ole sen enempää, mutta eikö ole ihmeellistä, että ihmiset, joilla on varaa matkustaa, matkustavat ulkomaille, olkoonpa Kiinaan tahi Indiaan, vaan tuntevat ainoastaan vähän tahi eivät yhtään omaa maatansa? Ja sen minä kuitenkin tiedän, ett'en minä ole löytänyt missään niin kauniita paikkoja kuin täällä kotimaassa Norjassa."
"Oletteko matkustanut täällä paljon?" kysyi Aino.