"Miten tulit sinä sinne? Oliko sinulla ketään kanssasi?"
Minkätähden oli Ainosta niin kummallista vastata tähän kysymykseen, minkätähden oli hänelle aivan mahdotonta saada sanat suustansa?
"Et voi uskoa kuinka hauska oli," vastasi hän vaan.
"Niin, minä tiedän, että tuolla ylhäällä tunturilla on ihanaa — mutta olitko yksinäsi," toisti pastori uteliaasti.
"Ylioppilas oli kanssani", vastasi Aino vihdoinkin, mutta jos vastaus olisi ollut pitempi, olisi hänen äänensä vavissut. Kun hän nyt oli saanut sen sanoneeksi, ei se enään hänen mielestään ollutkaan niin kummallista.
"Vai niin, hän oli siis kanssasi — mitä hyvää hän tänään sinulle kertoi?"
"Hän kertoi kävelymatkoistaan ja paljon muutakin", vastasi Aino, haluten saada vielä enemmän puhua ylioppilaasta, "et voi uskoa, kuinka hauska oli kuulla häntä."
"Niin, hauska on kyllä puhua hänen kanssaan", sanoi pastori, joka ei enään tahtonut jatkaa tätä ainetta, vaan istui hiljaan tuolillaan, polttaen piippua.
Aino lepäsi sohvalla, syviin ajatuksiinsa vaipuneena; mutta äkkiä tunsi hän, miten isä häntä tarkasteli.
"Onko sanomalehdissä mitään uutisia?" kysyi hän, löytääkseen jotain uutta puheenainetta.