"Mutta, rakas ystävä — — mikä teidän on?" kysyi hän nousten ylös tuoliltaan.
Ylioppilas koetti taas rauhoittua.
"Pyydän anteeksi, herra pastori", sanoi hän tyynesti ja kumartaen, "ehkä ei ole soveliasta tällä tavoin tunkeutua vieraan miehen taloon, ja tiedänhän hyvin, että te olette hänen isänsä; mutta jos te, niinkuin minä, olisitte seuranneet häntä lapsuudesta saakka ja, niinkuin minä, nähneet hänen kasvavan omien silmienne edessä, niin voisitte kyllä ymmärtää minua — —"
"En minä todellakaan ymmärrä tästä sanaakaan", huudahti pastori, "mitä tuo kaikki merkitsee?"
"Ettekö siis ole nähneet, että teidän tyttärenne on suuresti muuttunut näinä viimeisinä aikoina?"
"Olen kyllä, Jumala paratkoon, huomannut sen, hän on tullut sekä sairaaksi, kalpeaksi että hiljaiseksi."
"Niin, ja kuitenkin lähetätte hänet kaupunkiin?"
"Niin, minne muualle sitten olisin hänet lähettänyt? Juuri sentähdenhän lähetinkin hänet kaupunkiin."
"Hm — niin, myrkky on hyvä lääke sairaalle mielelle", sanoi ylioppilas katkerasti hymyillen.
Pastori pudisti päätänsä.