"Suuri kiitos koko tästä ajasta", sanoi hän pilkallisesti ja kumarsi ovella. "Kiitos ystävällisestä vieraanvaraisuudestanne."
"Hyvä ystävä, mitä tämä on?" kysyi pastori, aikoen nousta ylös; mutta Aino kietoi molemmat kätensä hänen kaulaansa, niin ett'ei hän päässyt liikahtamaankaan.
"Aiotteko lähteä pois?"
"Kyllä, täytyyhän minun lähteä, kun minut tällä tavoin melkeinpä ajetaan ulos ovesta", vastasi Mathilda, hymyillen katkerasti; "eikä minun suinkaan enää tee mieli häiritä teidän iloanne."
"Mutta" — — keskeytti taas pastori.
"Ah, kysykää tuolta neidiltä, niin saatte kyllä tietää", vastasi
Mathilda, tehden lähtöä.
"Mutta, hyvä ystävä, ulkonahan on aivan pimeä", ja pastori koetti taas nousta, mutta ei voinut; "ei suinkaan lähdöllänne ole mitään kiirettä, ja tietysti jäätte ainakin yöksi vielä tänne?"
Aino ei vastannut, mutta lähestyi isäänsä, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: "oi, älä pyydä häntä jäämään, rakas isä!"
"Jumala varjelkoon minua jäämästä tänne kauemmaksi aikaa", vastasi Mathilda, "olisi synti, jos ei kaupungissa mitä pikemmin saataisi tietää, miten täällä vieraita kohdellaan, ja ensi pysäyspaikkaan ainakin ehdin vielä tänä iltana."
"Mutta, minun rattaani pitää teidän toki — —"