Linner oli kuin kivettynyt.
— Minäkö? Kuinka voitte sellaista ajatellakaan? Ettekö näe minkä näköinen olen. Ettekö tiedä mikä olen. Kapakkasoittaja! Ja minua pidettäisiin sopivana ajamaan senlaista asiaa, puolustamaan viattoman tytön kunniaa. Pelkkä läsnäolonihan olisi häväistys häntä kohtaan!
— Ja kuitenkin olette ainoa pelastuksemme, herra Linner. Joko täytyy minun kärsiä, että koko kaupunki pitää tytärtäni kevytmielisenä naisena, tahi täytyy teidän…
Linner nousi vetäen syvään henkeään.
— Herra Jumala! Suodaanko minulle vielä kerran kunnia puhua oikeuden edessä, vielä kerran tehdä hyvä työ? — huudahti hän.
— Maksuksi annan kaiken omaisuuteni.
— Maksuksi? Älkää puhuko maksusta! — keskeytti Linner vihaisesti.
— Se, että ihmiset vielä luottavat minuun, on minulle suuri kunnia.
Hän alkoi kävellä edestakaisin lattialla. Sitten pysähtyi hän äkkiä
Nilsenin eteen.
— Minä otan asian ajaakseni, sanoi hän, ja entisen jalon innostuksen välähtäessä katseestaan lisäsi hän: Ja jos voitto on mahdollinen, saavutetaan se!