Tuomio oli sattunut Frank Plummeriin, kuin salaman isku kirkkaalta taivaalta. Sekä hän, että hänen asianajajansa olivat olleet niin varmat, ettei Frankia uskallettaisi tuomita ilman todistuksia, etteivät olleet edes koettaneet lahjoa juryn jäseniä. Asianajaja oli turvautunut ainoaan mahdolliseen keinoon, hän oli vaatinut asian uuden käsittelyn alaiseksi. Eräässä myöhemmässä oikeuden istunnossa suostuttiinkin tähän pyyntöön.
Nyt täytyi hankkia muutamia todistajia. Ja niitä oli saatava mistä hyvänsä. Ei säästetty vaivoja eikä rahaa. Frank kirosi itsekseen sitä onnetonta hetkeä, jona hän oli antanut vallan himoillensa. Koko hänen tulevaisuutensa oli nyt tärvelty. Toisinaan mietti hän, eikö sittenkin olisi parasta mennä naimisiin Dinan kanssa ja karata sitten Wisconsin metsiin, kuten Fanny ja Charles. Mutta sekin oli nyt myöhäistä. Hän pelkäsi, että Daniel Nilsen olisi ampunut hänet, kuin koiran, jos hän olisi vielä mennyt hänelle asiaa esittämään, eikä Dinakaan olisi tainnut suostua enää. Hänhän oli sallinut häntä julkisesti häväistävän, vaikka tiesikin hänen syyttömyytensä. Mitä oli tehtävä? Hän oli joutunut kaltevalle pinnalle, ja nyt saisi hän luisua päähän saakka. Hänen täytyi tavalla taikka toisella päästä tästä asiasta ja sitten matkustaa pois kaupungista. Täällä olo oli mahdoton. Hänet oli eroitettu nuortenmiesten kristillisestä yhdistyksestä, hänen entiset ystävänsä kaihtivat häntä, hän ei voinut enää seurustella kunnollisten ihmisten kanssa, tuskin kaduilla liikkua. Sanomalehdet olivat tehneet laveasti selkoa oikeudenkäynnistä ja osoittaneet myötätuntoisuutta tuolle onnettomalle tytölle. Jos asia olisi päättynyt tähän, olisi hän voinut heti puikkia tiehensä, mutta hänhän oli pyytänyt asian uudestaan otettavaksi esille. Isänsä ja perheen tähden ei hän voinut menetellä toisin. Sehän olisi ollut sama, kuin rikoksen tunnustaminen. Joku pelastus täytyi löytyä, mimmoinen tahansa.
Frank oli huomattavasti vanhentunut näinä kuukausina. Hän ei enää voinut olla iloinen, ja hänen käytöksensä oli tullut araksi ja epävarmaksi. Vanha Plummer, asianajaja ja Frank pitivät kaikessa hiljaisuudessa neuvotteluja "paratiisissa". Suunnitelma oli ajoissa valmistettava.
— Ensiksikin on tuleva jury saatava puolelle — sanoi asianajaja.
— Otatteko toimittaaksenne sen — sanoi vanha Plummer.
— Jos kukkaronne on minun käytettävänäni, vastasi asianajaja. —
Tällaisissa asioissa ei säästäväisyys ole paikallaan.
— Peijakkaan tyttöletukka! — mutisi vanha Plummer. — Sinä saatat minut häviöön tämän asian takia, Frank.
— Siis on paras, että maksan vaaditun summan, pääsen sitte kaikista nuhdesaarnoista — vastasi Frank vihaisesti.
— Sinä? Kyllä kai! Mistä aiot ottaa rahat? Ei, kyllä se on sinun vanhan isäsi pussi, jota tässä veroitetaan — porisi ukko Plummer.
— Me emme ole tulleet tänne väittelemään siitä, isä — vastasi Frank. — Joko täytyy asian mennä menoaan eli on se lopetettava nyt heti. Tee, kuten tahdot!