Frank meni esiraadin lähelle.
— Herra Linner! Saanko esitellä teidät kreivi Ducroixille? —
Asianajaja Linner.
Linner tarttui kylmän kohteliaasti ojennettuun käteen ja asettui taas entiseen asentoonsa.
— Katsokaa nyt, hyvät herrat, näitä kahta, sanoi hän. — Tuossa seisoo kreivi, jolla on nimi, mikä voi vääntää yankeilta leukaluut sijoiltaan, nuori, kaunis, luultavasti vähän elähtänyt kreivi, joka on katselevinaan minua alaspäin, säälivin silmäyksin, vaikka hän nyt sattuu olemaan minua alempana. Ja tässä seisoo asianajaja Linner, asianajaja, — niin, juoppo hylky, joka nyt soittaa kahvilassa idiooteille. Kumman te meistä valitseisitte, ystävät? Kumpi meistä on enemmän toimittanut maailmassa? Te yankeet, te olette kylliksi tyhmiä ja tietämättömiä uskoaksenne, että hän tuossa on tullut maailmaan silkkihatussa ja kannuksissa. Ei, hän on ollut yhtäläinen alastoin, kirkuva kakara, kuin te ja minä. Mutta sen sijaan, että hän olisi, kuten muut kunnon ihmiset ollut pakotettu tekemään työtä, kehittämään aivojansa, sydäntänsä ja tahtoansa taisteluun olemassa olonsa takia, on hänen ajatuksensa seisahtanut, hän on tietämättään, tahtomattaan tullut osalliseksi kaikesta. Ruoka on pistetty hänen suuhunsa, palvelijat ovat juosseet hänen asioillansa, ruoska on työnnetty hänen kouraansa, jotta hän sillä huitoisi alustalaistensa korvuksia, rahaa on satanut hänelle taivaasta, ja häntä on kunnioitettu mahtavana — tyhjäntoimittajana! Mutta minä, hyvät herrat, minä olen taistellen kulkenut eteenpäin voittaakseni henkisen ylevämmyyden, ja minä olen voittanut sen. Minä halkoilin pilviä, kuin kotka. Oli aika, jolloin teidän epärehelliset raharuhtinaanne vapisten pelkäsivät minun terävää kieltäni, jolloin minun valtiolliset vastustajani purivat hampaitaan, kun minä kukistin heidän ehdokkaansa. Ja nyt, — hän sulki silmänsä ja suu vetäytyi puoleksi pilkalliseen hymyyn, — ja nyt, nyt minä olen uhrannut ruumiini ja sieluni raittiusharrastuksiin. Nyt kuljen ympäri peloittavana esimerkkinä siitä, mihin juoppous vie… Ja nyt, hyvää yötä, hyvät herrat! Kuulen, että kello lyö kaksitoista, silloin lähestyy minun vapautukseni hetki. Hyvää yötä, herra kreivi! Jumala suokoon teille voimia sulattamaan kreivillisyyttänne täällä Amerikassa!
Linner poistui kumarrellen viulu kädessä perällä olevasta ovesta, mutta kreivi ja Frank lähtivät kotiin.
— Se mies on nero! Suuri vahinko häntä, huudahti Bradford, kun he taas olivat päässeet kadulle.
— Hänellä ei näytä olevan kovin korkeat ajatukset teistä, europalaisista aatelismiehistä, sanoi Frank leikillisesti.
— Ei tunnu olevan, vastasi kreivi naurahtaen.
VII.
Frankin ennustus Agneksen oppilaiden saamisesta toteutui. Niin paljoa ei Plummerilaisilla ollut koskaan vieraita käynyt, kuin nyt, ja kaikki tahtoivat musiikkituntia lapsilleen. Luonnollisesti tahtoivat he samalla vilahdukselta nähdä nuorta, kaunista kreiviä. Agneksen kaksinainen asema talossa, palvelustyttönä kreivin poissa ollessa ja arvokkaana vieraana hänen läsnäollessaan, kävi ennen pitkää vallan sietämättömäksi niin hyvin hänelle itselleen, kuin mrs Plummerillekin. Eräänä iltana riensi hän päästyään vapaaksi päivän huolista norjalaisen ystävättärensä Dina Nilsenin luo. Hän oli erään työväen piireissä hyvin tunnetun Daniel Nilsenin tytär. Nilsen oli aina valmis esiintymään työväen puolesta, ja oli terävän puhetapansa tähden pelätty sekä työväen joukossa että konttoorissa. Hän työskenteli sillä rautatierakennuksella, missä Plummer oli yhtenä tirehtöörinä. Dina työskenteli lumppujen lajittelijana eräässä paperitehtaassa. Agnes tapasi perheen illallispöydän ääreen kerääntyneenä pienessä, sievässä kodissa etelä-Minneapoliksessa.