— Ettekö vielä ole tullut tämän pitemmälle? — sanoi Agnes astuessaan kynnyksen yli.
— Isä tuli niin myöhään työstä tänään; eräs veturin pyörä oli rikkoutunut, sanoi Dina. — Mutta otahan tuoli ja istu!
Isä, joka oli jokseenkin kuuro, ei kuullut mitä sanottiin. Hän nyökkäsi vaan Agnekselle ja osoitti tuolia.
— Noh, mitä uutta kapitaalimaailmasta? — kysyi hän Agneksen istuttua. — Kuinka monta tuhatta isäntäsi on peijannut farmareilta viime viikon ajalla.
Ja Daniel Nilsen nauroi niin, että valkoiset hampaat loistivat.
— Anna kapitalistien olla rauhassa syödessäsi, isä, sanoi poika, kaunis, kuusitoistavuotias nuorukainen, joka oli punastunut Agneksen huoneeseen astuessa.
— Isä on aivan kuin härkä, joka tahtoo puskea nähdessään punaista, sanoi Dina kaataessaan kahvia kuppeihin. — Niin pian kuin joku seikka muistuttaa häntä jostain kapitalistista, on hän kuin tuli ja leimaus. Ja nyt sinä Agnes olet tullut hänelle sellaiseksi ärsyttäjäksi senjälkeen kun tulit Plummerille.
— Vai niin, sitten sinusta täytyy tulla yksi lisää, Dina, vastasi
Agnes. — Tulen juuri pyytämään sinua ottamaan minun palveluspaikkani.
— Muutatteko, neiti Agnes, kysyi poika kiihkeästi.
— Minä olen saanut virkaylennyksen, vastasi Agnes leikillisesti. —
Minusta tulee nyt isoinen musiikinopettajatar Minneapolikseen.