— Eräs nuori tyttö, joka oli antanut minulle luottamuksensa, se viatoin, puhdassydäminen tyttö olisi tullut pelastajakseni, mutta yht'äkkiä hän kuoli — sydänhalvaukseen. En saanut rauhaa yöllä enkä päivällä. Minun täytyi juoda, juoda, juoda, ja niin… niin se kävi. Elämä on kovaa, rouva Pryts ja kuitenkin… kuitenkin on se enimmäkseen oma syymme.
Linner antoi päänsä vaipua. Sitten hän nousi äkkiä.
— Pyydän anteeksi, että olen viivyttänyt teitä näin kauan, sanoi hän. — Olen niin usein ajatellut tulla katsomaan teitä, vaan en ole uskaltanut. Kartan mielelläni kunnon ihmisiä, mutta tällä kertaa tuli mieliteko liian voimakkaaksi… Missään tapauksessa en vaivaa teitä enää.
— Ja minä aijoin juuri pyytää teitä käymään väliin tervehtimässä meitä, sanoi rouva Pryts.
Linner katsoi ihmetellen häntä.
— Tarkoitatteko todellakin mitä sanotte, rouva eli onko se vaan tavallista kohteliaisuutta. Ettekö todellakaan pidä vastenmielisenä minun seuraani?
Kyyneleet tulivat rouva Prytsin silmiin.
— Näen kyyneliä silmissänne, rouva Pryts, huudahti Linner. — Kiitos niistä! Saan siis joskus tulla? Koetan sovittaa tuloni silloin, kun ei ole vieraita, kuten nytkin. Ette tiedä, kuinka onnelliseksi olette tehneet minut tänään… Kunniallisia ihmisiä, jotka eivät halveksi minua… voi! Koetan pitää huolen, ett'en tule juovuksissa. Kiitos tästä hetkestä! Jumala teitä siunatkoon!
Kumartaen poistui Linner ovesta.
— Tiedätkö äiti, hän oli kauhea, sanoi Agnes hänen mentyään.