Eugéne Ducroix".
Hän vetäytyi huoneeseensa muka kirjoittaakseen muutamia kirjeitä. Nyt oli koston enkeli lähellä. Mitä hän nyt tekisi? Hänen täytyi kertoa kreiville kaikki alusta loppuun sekä koettaa lyödä leikiksi koko asia, vaikka se luuvaloinen, tuima jukopää ei ymmärtänytkään leikkiä. Hän koettaisi kaikin voimin estää häntä tulemasta Minneapolikseen ja kysyisi missä kaupungissa hän kohtaisi hänet. Ehkä onnettomuus on vielä vältettävissä. Mutta jos kreivi tulisi, ei olisi muuta keinoa, kuin pako. Ja Fanny? Hänen täytyy heti uskaltaa ottaa ratkaiseva askel, jos hän ylimalkaan ollenkaan tahtoi ryhtyä asiaan. Samana iltana sattui hän jäämään kahden kesken Fannyn kanssa arkihuoneeseen.
Hän oli tavallista hiljaisempi, ja Fanny huomasi sen.
— Olette niin miettiväinen tänä iltana, herra kreivi, sanoi hän.
— Olen ehkä pakoitettu matkustamaan muutaman päivän perästä, ja se on minusta niin ikävää, vastasi Charles.
— Matkustaa?… Aijotteko matkustaa? — huudahti Fanny kasvoillaan kauhun ilme. Ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä. Hänen täytyi kääntyä pois salatakseen niitä kreiviltä.
— Niin… oletteko pahoillanne siitä?
— Me toivoimme saavamme pitää teidät täällä muutamia viikkoja, vastasi Fanny koettaen hillitä itseänsä. — Olemme nyt jo niin tottuneet teidän seuraanne.
— Minäkin olen ehtinyt jo tottua olemaan täällä, vastasi Charles. —
En ole koskaan nauttinut niin paljoa ystävyyttä ja vierasvaraisuutta.
Pelkään vaan että olen ollut täällä jo liian kauan.
— Kuinka niin?