— Pistäytykää katsomassa, kun aikaa on, sanoi hän.
— Mikäs merkillinen otus se oli, puheli Plummer palattuaan huoneeseen. Oliko sekin joku kreivi? Kuinka monta kreiviä me saamme tänne Minneapolikseen? Ei, kyllä se ensimmäinen sitten oli parempi.
Mrs Plummer kääntyi hurjistuneena mieheensä.
— Mitä sinä siinä seisot ja lörpöttelet, kun sinun pitäisi juosta hakemaan lääkäriä? Etkö näe, että Fanny on kuolemaisillaan?
Fanny kuuli sen ja nousi äkkiä ylös.
— Antakaa olla lääkärin hakematta! — huudahti hän ja syöksyi portaita ylös Charleksen huoneeseen. Hän sulki oven saadakseen olla yksin, heittäytyi sohvalle ja purskahti hillittömään itkuun. Jotakuinkin siitä toinnuttuaan, huomasi hän kirjeen, joka oli pistetty erään hänen pöydälle asettamansa ruusuvihon sisään. Se oli osoitettu hänelle ja kuului:
"Rakas Fanny!
"Kun tätä luet, on luultavasti jo kaikki huomattu, ja minun täytyy sinun silmissäsi olla petturi ja hylky. Mutta ennenkuin tuomitset, kuule, mitä minulla on sanottavaa." (Ja nyt seurasi pitkä selitys siitä, miten hän vastoin tahtoansa oli joutunut siihen asemaan, ja miten hän sitte oli pakoitettu aina pitemmälle, kunnes oli mahdotonta korjata erehdystä). "Nyt toivon että ymmärrät, mitä tarkoitin kysyessäni, pitäisitkö minusta sittenkin, vaikka minulla ei olisikaan kreivin arvoa linnoineen ja muine ihanuuksilleen, sekä pyytäessäni sinua kutsumaan minua Charlieksi. Älä luule minua miksikään tavalliseksi petturiksi. Olen arvossapidetyn, keskisäätyyn kuuluvan perheen jäsen Lontoosta. Olen ollut konttoristina siellä, ja kreivi Ducroix pyysi minua tulkikseen Amerikaan. Osaan nimittäin ranskankieltä. Luonnollisesti annan sinulle lupauksesi takaisin, koska nyt ehkä halveksit minua liian syvästi voidaksesi enää ajatella minua. Sano isällesi, ettei hänen tarvitse luulla minun pitävän niitä rahoja, jotka hän minulle ystävällisesti lainasi. Ne maksetaan rehellisesti niin pian, kun sen kykenen tekemään. Tarvitsin ne päästäkseni ajoissa pois tieltä. Minua vaivaa ajatus että olen kevytmielisyydelläni tuottanut häpeää ja surua teille kaikille, sillä vaikka aloinkin leikin piloillani, tartuin lopulta kuitenkin siihen ystävällisyyden ja vierasvaraisuuden verkkoon, jonka ympärilleni virititte. Olen aina säilyttävä teidät kiitollisessa muistossa. Ehkä voin joskus palkita hyvyytenne. Ala halveksi minua rakas Fanny!
Sinun katuvainen
Charles Bradford."
Fanny rutisti luettuaan kirjeen käsissänsä. — Voi Charlie, Charlie, miksi teit tämän, huudahti hän. Ja hän heittäytyi taas itkien sohvalle.