— Puhutaan niin paljon juttuja ulkomaalaisista, mrs Plummer.
— Jaha, teillä on todellakin lasiruuduilla varustetut akkunat ja oikeat rakennukset? Olen aina luullut Norjaa joksikin hirveäksi maaksi, joka on täynnä jäätä, vuoria ja karhuja, sanoi rouva Plummer.
— Jos pääsisitte sinne joskus kesänaikaan, niin aivan varmaan tahtoisitte jäädä sinne ainiaaksi, sillä kauniimpaa maata ette löydä, vastasi rouva Pryts.
— Sepä on ihmeellistä, sanoi rouva Plummer. — Minä olen kyllä huomannut, että sieltä tulee reipasta väkeä. Melkein koko Minneapoliksen palvelusväkikin on teikäläisiä.
— Onhan täällä hyvin paljon meidän maamiehiämme. Ai, mutta minähän olen kokonaan unohtanut kiittää Agneksen puolesta!
— Ei mitään kiittämistä. Sehän on ollut poikani, joka on tehnyt hänelle muutamia pieniä palveluksia.
— Niin, hän on ollut hyvin ystävällinen hänelle.
— Siitä minun juuri piti puhua kanssanne, rouva Pryts, sanoi rouva Plummer oikaisten itseänsä. — Hän on viime aikoina osoittanut tyttärellenne jonkunlaista huomaavaisuutta. Mutta nyt on vaikea tietää, kuinka sillä iällä käy… Minä toivoisin, ett'ette millään tavalla antaisi aihetta…
— Minä en ole kuullut mitään koko asiasta, mrs Plummer.
— Se ilahuttaa minua. Frank on kuitenkin viime aikoina alkanut näyttää arveluttavia oireita ja nähkääs… minä en nyt usko hänen ryhtyvän alentamaan perheen arvoa avioliitollansa.