Ja Plummer jatkoi syömistänsä.
— Minua kovin hämmästyttää, että sinä voit puhua tuolla tavalla, Plummer, huudahti hänen vaimonsa arvokkaasti. — Etkö todellakaan käsitä omaa asemaasi?
— Sinä et totisesti ollut perin hieno silloin, kun minä sinut otin, muoriseni, vastasi Plummer järkähtämättömän tyynesti.
— En, etkä sinäkään, vastasi hänen vaimonsa kiivaasti. — Mutta nyt me olemme hienoja, ja sitä emme saa unohtaa. On sentään mielestäni aivan liian karkeata, että Frankin ehdottomasti pitäisi ottaa siirtolaistyttö, joka sen lisäksi vielä on norjalainen, kun hänen tarvitsee vaan ojentaa kätensä saadakseen jonkun kaupungin rikkaimmista ja hienoimmista neitosista.
— No, mikset sinä sitte ota jotain niistä, jotka seurustelevat meillä, Lily Brown'ia eli Jessie Nettelman'ia eli… niin, paremminhan ne itse tunnet?
— Siksi, etten pidä heistä, isä. Kaikki ne ovat niin laihoja, kalpeita ja koreiluhaluisia, sekä täynnä pensioniviisautta, vastasi Frank.
Plummer siristeli tyytyväisenä silmiänsä pojalleen. Hän oli todellisuudessa samaa mieltä.
— Sinä voit aivan hyvin ottaa kenen tahdot, kunhan se vaan on terve ja reipas, kuten äiti.
— Kiitos, isä! Tiesinhän, että sinä olet järkevä; sinä olet aina niin hyvä, huudahti Frank iloisesti. — Mutta pahinta on, ett'ei hän huoli minusta.
— Se vielä puuttuisi, sanoi mrs Plummer. — Meidän kai pitäisi vielä pyydellä tuota skandinavialaista tyttöletukkaa. Mutta sen minä sanon sinulle, Plummer, että jos sinä oletkin välinpitämätön lastesi parhaasta, niin en minä suinkaan ole, ja minä tulen kynsin hampain vastustamaan sitä avioliittoa. Hänen äitinsä on minun kanssani yhtä mieltä, hän ei luule heidän sopivan toisillensa. Olen itse puhellut hänen kanssaan.