Linner kumarsi ja meni takaperin ovesta ulos. Tultuaan ravintolaan, missä hän asui, huusi hän:
— Hei viinuri! Ryyppy ja lasi olutta minun huoneeseeni ja heti! Nyt
Linner viettää joulua, nyt on rahaa.
Ja hän näytti tuomarilta saatua dollaria.
Viinuri nyökkäsi nauraen. — Teille on kirje huoneessanne, sanoi hän.
— Kirje? Minulle? Mitä tyhmyyksiä se on? — kysyi Linner ja kääntyi ympäri.
Siellä oli sittenkin kirje hänen pöydällään. Päällekirjoitus oli naisen käsialaa. Hän avasi sen ja luki:
"Herra Linner!
Kun otaksun, ettei teillä ole monta tuttavaa tässä kaupungissa, ja että mielellänne tahdotte viettää joulua norjalaiseen tapaan, pyydän teitä, paremman puutteessa, tulemaan luoksemme joulupuuroa syömään tänä iltana.
Vanha ystävättärenne
Vilhelmine Pryts."
Linner tuijotti kirjeeseen. Oliko tämä oikein totta? Oliko ihmisiä, jotka vielä tahtoivat olla hänen tuttaviaan,… jotka vielä pyysivät häntä pöytäänsä? Mutta menisikö hän? Hänhän näytti inhoittavalta. Eikö hän häiritseisi heitä? Oli kuitenkin kovin houkuttelevaa päästä syömään joulupuuroa perheen piirissä… Hänen silmänsä sattuivat seinällä riippuvaan viuluun.