— Se saa antaa vastauksen puolestani, sanoi hän. — Se on niin minun kaltaiseni. Minun sisäinen ihmiseni laulaa ja valittaa, mutta äänikoppa on mennyt rikki, sinussa se, vanha ystävä, vielä on eheä.
Hän tarttui viuluun, silitteli sitä hyväillen ja alkoi soittaa: "Herramme Kristus meille nyt, on tänään tänne syntynyt". Hän soitti ja suuret kyynelkarpalot vierivät pitkin hänen poskiansa. Samassa kuului lasien kilinää ja viinuri toi sen mitä hän oli tilannut.
— Mitä tämä on? — huudahti Linner. — Uskallatko häiritä soittoani?
Mitä minä tuolla roskalla teen? Pois!
— Tehän tilasitte, väitti viinuri.
— Niin, se oli silloin, mutta nyt minä olen henkien maailmassa. Vie pois se roju, sanon minä, eli lyön sääres poikki.
Viinuri otti tarjottimen ja lähti.
— Seis! — huusi Linner. — Sano isännälle, ett'en soita tänään kahvilassa.
— Mutta tänä iltanahan on liike kaikista suurin. — Hän ei suostu siihen.
— Luuletko minun pyytävän häneltä lupaa? Luuletko minua oljenkorreksi, jonka voi heittää, minne haluttaa? Luuletko asianajaja Linnerin istuvan ja mässäävän muutamien heittiöiden kanssa jouluiltana?… Tuo ryyppy näyttää sitäpaitsi hyvin houkuttelevalta. Kippis!
Ja Linner tyhjensi lasin yhdellä siemauksella.