— Vai niin.
— Minusta hän on liian hyvä raatamaan palvelustyttönä. Hän on luotu ihailtavaksi ja hienoa seuraelämää varten.
— Vai niin, sitä minä en ole huomannut, vastasi Daniel kuivasti. — Hän saa kyllä raataa, raukka, kuten äitinsäkin, ja kuten me kaikki niin kauan, kun meillä on teidän ja isänne kaltaisia miljoonaryöväriä.
— Minä tiedän vanhastaan, että te tahdotte aina puskea meitä rikkaita, sanoi Frank nauraen — enkä sentähden siitä suutukaan. Ymmärrän vallan hyvin, että teidän on vaikea olla työttömänä vanhoilla päivillänne ja ehkä huolehtia toimeentulostanne.
— Vai niin, te ymmärrätte sen, vastasi Daniel katkerasti. —
Voittehan antaa osan miljoonistanne minulle.
— Sitä olen ajatellutkin, keskeytti Frank. — Minä vapautan teidät kaikista tulevaisuuden huolistanne, minä hankin pojallenne sopivaa työtä ja…
— Mitä tarkoitatte? — puhkesi Daniel Nilsen puhumaan silmäillen häntä tutkivasti.
— Tarkoitan, että vuokraan tyttärellenne kauniin huoneuston jossain komeassa talossa. Voitte kernaasti muuttaa sinne. Minä pidän huolen, että saatte kaikki, mitä tarvitsette, ja minä pistäyn joskus tervehtimässä teitä ja pidän itseäni perheen jäsenenä.
— Tarkoitatteko, että menette hänen kanssaan naimisiin oikein kunniallisella tavalla? — kysyi Daniel Nilsen, joka tunsi verensä kiehahtavan.
— Oh, nehän ovat joutavia seremonioita nuo papit ja kirkot ja viralliset toimitukset, ja tiedättehän yhtä hyvin kuin minäkin, kuinka ennakkoluuloisia ihmiset ovat, vastasi Frank ylimielisesti. Vanhempaini, yhteiskunnallisen asemani ja kulkupuheiden takiakaan ei miljoonan omistajan pojan sovi naida vanhempainsa palvelustyttöä. Kuitenkin toistaiseksi on se pidettävä salaisuutena.