— Toisin sanoen: te tahdotte kunnioittaa tytärtäni valitsemalla hänet rakastajattareksenne?
— Minun puolestani voitte käyttää niinkin epämiellyttävää sanaa, jos tahdotte; minä en ainakaan ole sitä tehnyt, vastasi Frank.
— Daniel Nilsen oli noussut seisoalleen. Hänen silmänsä salamoivat, kädet puristautuivat nyrkkiin, hän avasi suunsa ja näytti pedonhampaitansa, joiden olisi luullut voivan musertaa Frankin yhdellä kertaa, mutta hän hillitsi itsensä.
— Tiedän teidän Minneapoliksen rikkaiden tapana olevan näytellä kotona uskollisen aviomiehen osaa, mutta kuitenkin olette uskottomia vaimoillenne, sanoi hän käheästi. — Ja kun teidän rakastajattaristanne on kultaus kulunut, jätätte heidät kurjuuteen. Me siirtolaiset kelpaamme kyllä orjiksenne, kokoamaan teille miljoonia, ja tyttäremme te turmelette perinpohjin. Mutta tällaisen tarjouksen tekeminen tyttären isälle hänen omassa kodissaan menee jo sentään yli äyräiden, ja siihen löytyy vaan yksi vastaus.
Frank pelästyi ja koetti päästä ovelle.
— Minähän pyysin vaan kohteliasta vastausta, sanoi hän.
Mutta pakeneminen oli myöhäistä. Daniel Nilsen tarttui häneen vahvoilla kourillaan ja heitti hänet lattiaan.
— Tässä on vastaus, mutta onko se kohtelias, vai ei, siitä saatte itse päättää, sanoi hän ja nujuutti rimpuilevaa Frank-parkaa kaikin voimin. — Oikeastaan minun pitäisi ampua teidät, kuten koiran, mutta minä en tahdo haaskata ruutia teidän takianne.
— Päästäkää, tehän tapatte minut, ähkyi Frank hänen väkevissä kourissaan.
Daniel Nilsen avasi oven, tarttui peittoamaansa Frankia niskaan ja heitti hänet ulos. Hetkisen makasi tämä, kuten taintuneena portaan edessä. Sitten nousi hän ja kalpeana, kuin kuolema, puristi nyrkkiänsä Daniel Nilsenille huutaen: