"Sinä pidät kaiketi leikistä ja tanssista ynnä muusta senlaisesta?"
"Ei ne minua erittäin huvita. Miehet sanoivat minua 'Mustaksi Pekaksi', väänsivät naamojaan ja osoittivat sormea minulle juostessaan tanssiaisiin ja semmoisiin turhuuksiin, kun en minä lähtenyt heidän seuraansa, ja luulivat että minä pidin itseäni liian hyvänä siksi, niinkuin myös aina saarnasivat. Minä nyt en ymmärrä mitä semmoiset hyödyttää, on vaan ajan tuhlaamista minusta".
Gunnar katseli häntä hämmästyneenä. "Kuinka vanha olet?" kysyi hän.
"Kaksikymmentä vuotta kynttilämessunpäivänä".
"Hm — harvinaista on saada kuulla nuoren miehen haastavan noin. Sinä olet kokenut yhtä ja toista, huomaan minä". Gunnar istui vielä hetken aikaa miettimässä. Sitten hän nousi. "Voit ripustaa röijysi tuohon naulaan ja jäädä tänne Haugen'iin toistaiseksi. Kyllä vast'edes sovitaan ehdoista".
Aslak katseli häntä kuin hämmästyksissään. Kumartui sitten alas, tarttuen Gunnar'in käteen, niinkuin hän paljaasta liikutuksesta ei saisi sanaakaan suustansa. Gunnar veti käden puolehensa. "Ei vielä mitään kiittämistä. Lopussa kiitos seisoo. Sen tahdon sinulle sanoa nyt samalla, että Haugen'ista kylään on — pitkä matka. Sinun pitää luvata olla sitä lyhentämättä".
"Ymmärrän tarkoituksesi, ja minä lupaan".
"Hyvää yötä".
Gunnar meni, mutta tuskin oli ovi suljettu hänen jälkeensä, ennenkuin Aslak hyppäsi ylös sängystä, löi käden polveensa, nauroi ja hyppäsi huoneen ympäri kuin hullu. "Vai sinä tartuit touhuun, sinäkin Gunnar Haugen! En uskonut tämän näin helposti onnistuvan. Ha — haa! jos olisit tietänyt —" Hän nauroi vieläkin ja uhkasi Gunnar'in jälkeen. Sitten pisti hän kädet housujen taskuihin ja rupesi töllistelemään pitkin seiniä. "Vai täällä sinun nyt pitää asua, Aslak, Haugen'in uusi renki. No — no — kyllähän se on parempi kuin juosta maiden ja mannerten halki muiden mustalaisten kanssa, lumessa ja tuiskussa nappeja kaupittelemassa. Se on naurettavaa tämä — eilen noin — tänään näin. Etpä en sikertaa lyö korttia mustalaisen kanssa, Gunnar Haugen, mutta ole varoillas ett'et nyt saa 'Mustaa Pekkaa'. Saat sekoittaa kuinka paljon tahdot ja pitää tarkasti silmällä, mutta kenen luulet saavan pampun ja voittavan pelin — se olen minä, minä, etkös ymmärrä, sinä roisto!" Hän sylki Gunnar'in jälkeen, pyörähti ympäri saappaan korolla, nauroi, ojensi itseään suoraksi ja heittäysi taas sänkyyn.
Kaksi päivää sen jälkeen oli Aslak täydessä työssä Haugen'issa. Gunnar oli murtamassa itselleen uudispeltoa. Aslak oli pannut kiviä ja rankoja työntö-kärryihin ja sysäsi niitä aidan viereen, sinne kaataakseen, kun hän kuuli vihellyksen takanansa. Hän kääntyi ja aidan toisella puolella seisoi eräs akka kurkistamassa. Hän oli pieni ja kyyryselkäinen, muutamat pörröiset mustanharmaat suortuvat näkyivät huonon huivin alta, johonka koko pää oli kääritty. Otsansa oli matala, kulmakarvat tiheät ja ulospistävät ja niiden suojassa oli kaksi ympyriäistä, mustaa silmää, jotka varmaan sinua katselivat, vaikk'et koskaan voinut niitä kohdata omillasi, jotka milloin vaipuivat syviin koloihinsa, milloin ikäänkuin vierivät ulos sinua vastaan. Nuo silmät olivat kissan silmäin kaltaiset, kimalsivat kuin tulipallot pimeässä ja peloittivat sinua, vaikk'et itse tietänyt miksi. Muuten vaimo näytti siltä, kuin olisi kuljeskellut sekä myrskyisellä että hyvällä säällä, sekä auringon helteessä että tuiskussa, niin tuntureilla kuin meren rannalla; sillä kovat, terävät kasvot olivat ilmasta ihan tummanruskeat. Mutta hän näyttikin siltä, kuin kestäisi talvi-yön kylmyyttä ja tuiskut tunturi-lakeilla, Sillä kun hän hyppi eteenpäin sauvansa nojassa, laihana ja kuihtuneena, oli ikäänkuin veretöin varjo olisi käynyt tietä myöten, johonka ei pahat säät eikä ilmat puuttuneet. Aslak tunsi vaimon, sillä samassa katsahti hän sitä paikkaa kohti, jossa Gunnar seisoi kaivamassa. Meni sitten akan luo.