"Tervetullut palvelukseen, poikani", sanoi akka irvistellen ja naurahtaen.
"Kiitos, äiti, mutta sinun täytyy astua alemmas, muuten hän voi sinua nähdä, tuo vanha pässinpää tuolla ylhäällä. Kuten arvannet, olemme jutelleet monta lystillistä sanaa keskenämme".
"Vai niin! — hän ei sinua tuntenut? Mitenkä hän sinua vastaan-otti? Eikö hypähtänyt hän pystyyn kuin kyykäärmeen pistämänä, nähdessään sinua? Eikö hän kättänsä ojentanut, tarttuakseen sinun rintaasi? Ha — haa — jos olisi tietänyt sinun kuuluvan hänen sukuunsa, niin olisi lyönyt sinut kuoliaaksi kiveen jalkojensa juuressa". Ja vanhan eukon silmät säkenöivät.
"Minä koetin salata kasvojani niin hyvin kuin mahdollista, mutta hän ei pitänyt silmistäni".
"Kaiketi ei — hän tunsi ne kohta, mutta nyt kosto sua perii, Gunnar Haugen! Luulit kai että vanha Guro oli maan mullassa jo aikoja sitten, mutta hän on sinua seurannut, Gunnar, etkä niinkään pian ole saava henkeä Gurosta lähtemään. Ole varoillasi, sillä nyt on kosto käsissä". Hän puri hampaat yhteen ja uhkasi sauvallansa Gunnaria. "Kas nyt sinun pitää olla älykäs ja varovainen, poikani", jatkoi hän, tarttui Aslak'in nuttuun ja taputti häntä olkapäälle, "sillä tätä hetkeä saavuttaakseni olen elänyt. Muista kaikki, mitä olen sulle sanonut, ja kaikki, mitä olet luvannut. Älä häpee mitään, äläkä pelkää mitään. Sinulla pitää olla silmä joka sormen päässä, poikani, sinun pitää vakoella ja lymyä ja sitten sitä kanneskella kauas ympäri maata. Niin, kylään vaan kaikki kerrassaan! Sinun pitää kertoa kaikki, mitä tiedät, sinun pitää lörpötellä ja valehdella, pilkata ja saastuttaa häntä niin paljon kuin voit. Älä jätä ainoatakaan puhdasta pilkkua häneen! Niin, tästäpä herras-elämätä syntyy, Gunnar Haugen! sinun pitää kammottuna kuleskella täällä kylien välillä. Sinun pitää tulla kaikkien ihmisten pilkan ja naurun esineeksi, sinä kopea roisto, joka et suinkaan alentuisi sylkemäänkään päälleni. Oo — sinä olet toivova olevasi seitsemän syltä maan alla, Gunnar Haugen, mutta saas nähdä kuinka sinne pääset, kuka parkuasi kuuntelee. Vielä et ole saanut viimeistä kolausta. Talosi, karjasi on surmaan joutuva yhtenä ainoana yönä ja vanha Guro on seisova vieressä ja naurava sinulle. Silloin olet muistava tuota yötä, Gunnar, sillä Aslak ei niinkään pian kuole, näetkös. — Niin, nyt saat olla älykäs, poikani, muista mitä olen sinulle sanonut, vääntele itseäsi kuin ankeriainen ja ole kepeä-jalkainen kuin kissa".
"Ei sun tarvitse olla huolissasi minun tähteni, äiti", vakuutti Aslak. "Minä olen usein pyytänyt riekkoja tuntureilla, äiti, ja luulenpa melkein että minulla nyt on ansassa yksi".
"Mitä sillä tarkoitat?"
"Se on hänen tyttärensä Liv, ja ne molemmat riippuvat kiinni toinen toisestansa kuin kaksi heinätukkoa. Mutta nyt meidän täytyy erota, äiti. Hän katselee niin minun jälkeeni".
"Onnea siis, poikani".
Guro seisoi kauan katsomassa hänen jälkeensä, sauvaan nojautuneena, kun hän sysäsi työntö-kärryjä mäkeä ylös. "Kuinka kaunis hän on, kuinka väkevä ja notkea! Hän on sua kostava, Guro! Hän onkin isänsä näköinen, korkeakasvuinen ja solakka, tulta silmässä. Ha — haa — Gunnar Haugen! Lystillinen tanssi tämä vanhoilla päivilläsi mustalaisten ja heidän kakaransa kanssa!" Hän nauroi niin että vapisi, sitten hän yski ja hyppi ontuen poispäin.