Hän tarttui Livin käteen, pudisti sitä ja katseli hänen silmiinsä. "Mutta minun on niin paha olla tänä iltana", lisäsi hän, päästi käden ja katseli laattiaan. Näin hän istui hetken. Liv seisoi vielä.
"Luenko sinulle vähäisen?" kysyi Liv hiljaa.
"Ei — ei —", änkytti Aslak ikäänkuin pelästyen. "Vaan — lue minulle jotain kuitenkin, niin olet hyvä", sanoi hän taas hetken kuluttua. Liv meni, mutta palasi pian kirja kädessä.
"Muistan lapsuuteni ajoista kerrotusta pojasta, joka juoksi pois isänsä luota, tuhlasi perintönsä ja muuttui aivan kurjaksi; mutta sitten hän katui ja palasi kotia jälleen ja isä otti hänet syliinsä. Lue se minulle jos voit sen löytää".
"Kyllä sen hyvin tunnen", sanoi Liv, kääntäen kirjan lehtiä. "Nyt saat kuulla". Ja Liv luki heleällä ja kovalla äänellä kertomuksen tuhlaaja-pojasta. Aslak istui kuuntelemassa ja kyynel toisen jälkeen vyöri hänen poskiansa myöten.
"Kiitos", sanoi hän, mutta nyt saat mennä, minä tahtoisin mielelläni olla hetken aikaa yksinäni". Liv nousi ojentaen hänelle kättä.
"Hyvää yötä siis, nuku nyt hyvin, että olet terve huomenna". Aslak piti hänen kättänsä. "Kuinka hyvä sinä olet", sanoi hän katsellen häntä, "sinä voit rukoilla puolestani, niin saan kyllä nukkua".
Kun Liv astui tupaan, istui Gunnar veistelemässä lusikkaa. Hän seurasi tytärtänsä silmillään kunnes hän oli päässyt kaapin luo ja pannut Raamatun hyllylle.
"Sinä olit kauan Aslakin luona tänä iltana", sanoi hän.
"Olen lukenut hänelle", vastasi Liv.