"En sitä ymmärrä, en ole koskaan Raamatussa lukenut että se on syntiä, mutta isä arvelee sitä vääräksi ja hän on viisas mies".
Aslak meni hänen luo, tarttui hänen käteensä, sanoen totisesti:
"Kuuntele nyt, Liv, niin saat kuulla totuuden sanan. Isäsi on vanha mies, joka on kokenut maailmaa monella tavalla, eikä sentähden ole huvitettu tämmöisestä. Mutta ei hänellä kuitenkaan ole oikeus sulkea sinua, joka olet nuori ja iloinen, pois päivän paisteesta; sillä aurinkoa kukkanen tarvitsee kasvaaksensa, näetkös, jos kohta suuret puut tulevat ilman sitä toimeen". Liv veti kätensä pois Aslakin käsistä.
"Aslak, Aslak! nyt sinä viettelet minua, etkö luule minun usein ajatelleen samaa, mutta nämä ajatukset ovat pahoja".
"Oikeita ajatuksia nämä ovat, enkä ole kuuna kulloinkaan kuullut että mitä on oikea on pahaa".
Liv nypisteli huivinsa kulmaa. Hän seisoi epäillen. Hetken aikaa Aslak häntä katseli, meni sitten hänen luokseen, pani käsivartensa hänen vartalonsa ympäri ja katseli iloisilla veitikkasilmillänsä hänen silmiinsä.
"Ja sitten sinä tanssit ensimmäisen tanssin minun kanssani", kuiskasi hän veitikkamaisella hymyllä. Liv hymyili myös, kääntäen päänsä pois.
"Tanssimaan minä en laisinkaan tule, kun vaan tohtisin mennä, minun tekee kovasti mieli".
"Tohdit kun tohditkin, ja tiedätkös mitä, Liv? Minä olen soittava siellä. Sinä et ole kuullut minun soittavan, sinä, mutta sen sanon, että jos sinä et tule, en koske ainoatakaan kertaa viulun kieltä ja silloin voin olla yhtä hyvin kotona".
Aslak heittäysi tuolille ja katseli närkästyneenä ulos ikkunasta.