Aslak tarttui hänen käteensä.
"Oletko sinä Aslak?" sanoi hän nousten puoleksi sängyssä, ja tuijotti häneen, "onko totta että olet myynyt itsesi Burolle? [Mustalaiset nimittävät omalla kielellään talonpoikaa 'buro'ksi'.] He sanoivat, nuo juoru-akat, että olit myynyt itsesi, mutta minä löin heitä vasten naamaa, jotta toinen heistä meni tainnoksiin. Silloin syöksivät minun päälleni, mutta minä löin vastaan, kunnes vierin alas. Poikani ei ole myynyt itseänsä Burolle". Aslakin veri rupesi kuohumaan, mutta hän ei liikahtanut paikasta. Guro makasi mutisemassa itsekseen: "poikani on pulska ja rohkea, hän ei ole häväissyt sukuansa. Sukumme on puhdas niin pitkältä kuin minä muistan. Isäni kokosi meidät vuorijärven rannalle, sanoi meille jäähyväiset ja souti sitten ulos järvelle kivi kaulassa ja upotti itsensä. [Katso Eilert Sundt'in kirjaa mustalaisista siv. 90.] Hän otti meiltä silloin sen lupauksen, että meidän tuli olla uskolliset suvullemme ja uskonnollemme, ja minä lupasin sen, ja minun puolestani suku on puhdas. Poikani teki saman lupauksen, ja poikani on korkeavartaloinen ja uljas. Hän on tappanut Gunnarin ja kostanut isänsä. Hän nauraa Burolle, hän vihaa Buroa ja kaikkea, mitä Burolla oli. Kerran meidän sitten tulee kokoontua suurien esi-isiemme kanssa sinne, josta olemme tulleet, kaukaiseen etelään, josta meidän pitää koko maailmaa hallita". [Näin kertovat mustalaiset itse.]
Hänen äänensä heikontui heikontumistaan, viimein hän makasi ummistunein silmin ja liikutti ainoastaan huuliansa. Pelko valloitti Aslakin, hän ei uskaltanut ääntääkään, kumartui vaan kuunnellakseen äidin hengenvetoa. Hän hengitti, mutta hyvin raskaasti. Yö pimeni pimenemistään. Kuu nousi kukkuloiden yli ja muutamia vaaleita säteitä sattui sänkyyn, missä Guro makasi. Tästä hänen kalpeat kasvonsa kävivät vielä kalpeammiksi. Nyt hän nousi istumaan sängyssä ja katseli kummastellen tuota vaaleata valoa. Sitten hän yht'äkkiä rupesi tekemään ristinmerkkiä rintaansa ja kaikenlaisia outoja temppuja.
"Katso — katso tuolla", sanoi hän osoittaen kuuta, "Alako!" [Alako on mustalaisten Jumala. Hän asuu kuussa. — Katso Eilert Sunt'in kirjaa, siv. 105.] Hän katsoa tuijotti hetken aikaa ja kasvonsa ikäänkuin kirkastuivat. Hän kaatui selällensä ja huusi: "se kasvaa, kasvaa, Alako voittaa — miekka ja keihäs on hänen käsissään, hän lyöpi sekä Beng'in että Gern'in [Perkele ja Kristus, Alakon viholliset. Katso Sundt'in kirjaa, siv. 106.] maahan, mutta minua hän ei lyö, minut on hän nostava luoksensa; sillä minä en ole koskaan ollut ristitty. En ole minä heitä pettänyt; sillä minä en ole koskaan ollut kastettu". Hän nauraa hohotti ja jäi sitten makaamaan niinkuin unen horroksiin. Aslak värisi, kylmä hiki nousi hänen otsallensa ja kätensä tarttuivat kovasti sängyn laitaan. Hänen mielensä oli muuttunut niin oudoksi ja rajuksi. Guro hengitti yhä raskaammin, välistä kuului niinkuin hän olisi itkenyt unessa. Hän vapisi niin että sänky tärisi, ja rupesi heittäymään sinne tänne ja lyömään käsivarsillaan. Hän houraili vallan. Välistä hypähti hän kiljuen ja laski kädet poikansa kaulaan.
"Kätke minut, Aslak! Kätke minut!" huusi hän — siellä he tulevat".
"Kuka, äiti?" änkytti Aslak ja hiuksensa nousivat pystyyn kauhusta.
"Etkö näe häntä? siinä hän seisoo, — isäsi. Hänen vieressänsä on tuo mahtava henki. He uhkaavat minua, Aslak — siellä he tulevat". Ja kiljuen kätki hän päänsä Aslakin rintaa vasten. "He sanovat ett'eivät tahdo ottaa minua, jos en kosta heitä. Minä lupasin polttaa hänen talonsa — minä en ole sitä tehnyt — sinun pitää tehdä se, Aslak — heti — heti. Minä olin juuri matkalla nyt, mutta sinä estit minua. Joudu, ota koko joukko mukaasi — he oleskelevat talossa tuolla pohjoisessa päin. Sytytä nyt niin että valkea räiskyy — kuuletkos — kuuletkos".
Näytti kuin silmänsä olisivat olleet puhkeemaisillaan päästä, hän vääntelihe kuin suonenvedossa ja pusersi käsillänsä Aslakin käsivarsia, vavisten koko ruumiissaan.
"Minä en saa rauhaa — eikä autuutta — muista hänen ilkeä työnsä — lupaa se — lupaa se".
Hänen suunsa oli kuohussa, hän huusi mielettömästi. Aslak oli noussut seisaalleen, hän oli kuin noita. Veri kuohui hänen suonissansa ja kaikki pyöri hänen edessään. Hän ei tietänyt mitä sanoi tai mitä teki.