"Herra Jumala! kuinka hyvä sinä olet! mutta ei sinun olisi pitänyt nähdä vaivaa minun tähteni", sanoi vieras nousten takan vierestä; "niin, minä tarvitsen vähän lepoa nyt, minä olen aivan kankea sääristäni. Hyvää yötä siis, Gunnar Haugen, Jumala palkitkoon mitä olet minulle tehnyt". Näin sanoen veti hän itsensä vaivalla kamariin mytty kädessä.
Gunnar katseli hänen jälkeensä ja sanoi sitten Liv'ille: "Saat kaataa hänelle vähän puuroa ja viedä sinne sisään niin pian kun ehdit". Liv teki niin ja hetken perästä meni hän sytytetyllä kynttilällä ja höyryvällä puurovadilla kamariin vieraan luo.
Kun Liv oli mennyt ulos vaipui Gunnar kokoon penkillä, hän ojensi itseänsä pian taas ja väristys kävi läpi hänen ruumiinsa. Suu oli kokoon painunut ja hän hengitti raskaasti. Syvään huo'aten meni hän viimein ikkunan luo ja katseli ulos. "Herra Jumala ja Isä taivaassa! mitähän tämä merkinnee? Onko tämä enne, jonka minulle lähetät? Tämmöinen ilta oli silloinkin, ja Aslak — että niin on sattunut! Herra Jumala, anna mulle syntini anteeksi ja päästä meitä kaikkia pahasta!" Ja Gunnar rukoili ääneensä Isä meidän, rukoili sen kerran ja vielä toisenkin.
Kamarissa istui Liv sängyn vieressä, jossa vieras makasi. Hän oli pannut vadin luotansa ja sanonut kiitoksia ruo'asta; mutta Liv piti hänelle vielä kynttilää polvellansa. He juttelivat.
"Oltiinko sinua kohtaan yhtä kovat siinäkin kylässä?" kysyi Liv.
"No ei! ei mun sovi valittaa, mutta ajettiin minua sielläkin talosta toiseen. Kun ei ollut enää tilaisuutta ansioon yhdessä paikassa, sain lähteä toiseen ja näin olen sijaa muuttanut kuin vainottu otus vuosi vuodelta enkä koskaan ole omistanut enempää, kuin mitä tähän myttyyn on mahtunut, ei, se on tosi — mutta eihän ole ketään, joka minusta huolii myöskään — muutamille taitaa olla niin sallittu". Hän vaikeni ja huokaeli ja Liv katseli häntä säälien. — "Sinä olet onnellinen, jolla on semmoinen isä", hän jatkoi, "kaiketi pidät hänestä paljon?"
"Niin se on tietty se".
"Se on kelpo mies; ei tarvitse kauas mennä ennenkuin huomaa että hänen nimensä on tunnettu, ei tarvitse. Se joka olisi niin onnellinen että saisi jäädä tänne ainiaksi, mutta mun täytyy lähteä ulos taas huomenna kurjuutta kärsimään enkä tiedä mihin mennä enkä tiedä mistä saada työtä". Liv kierteli esiliinan kulmaa.
"Sinä taidat kai yhtä ja toista, sinä, arvaan ma", sanoi hän viimein, "ehkä ei olisi niin mahdotointa että saisit jäädä tänne vähäksi aikaa auttamaan isää".
"Mitä sanot? lasket varmaan leikkiä kanssani nyt, mutta sitä sinun ei olisi pitänyt tehdä, sillä minä puhuin totisesti. Oi jos se olisi mahdollista! Kuinka minä tekisin työtä ja olisin ahkera, enkä pyytäisi ainoatakaan killinkiä, kun vaan saisin elatusta ja pääni katon alle".