Torger oli vaipua maahan. Mihin hän matkusti? ähkyi hän puoleksi ääneensä.
— Italiaan.
— Onko sinne pitkälti?
— Ensin mennään monen pitäjän läpi, sitte ison meren yli ja sen perästä monen vieraan maan halki.
Torgerin täytyi pidellä kiinni ovipielestä.
— Mutta tämä oli kai kuitenkin parasta Torger, sanoi kirjuri; ei ole kovin hyvä matkustaa vieraissa maissa, näetkös, ja sitä paitse sinä olet liian vanha ruvetaksesi käymään oppia nyt enään. Sinä et olisi kestänyt kaikkea sitä taistelua ja vaivaa, ja olisit tullut kovin paljon ikävöimään kotiisi.
— Niin kai taitaisin tehdä, kuiskasi Torger lumivalkeana.
— Mitä? pyörrytkö? huusi kirjuri kauhistuen.
— Minä juoksin liika kovasti, sanoi Torger. — Ei siitä mitään, kyllä pian toinnun. Niin, niin, jää hyvästi ja kiitoksia ilmoituksesta.
Torger astua hoiperteli ulos ovesta, kirjuri seisoi ikkunassa ja katsoi hänen peräänsä. — Voi mies parkaa! hän käy säälikseni! sanoi hän ja meni kirjoitushuoneesensa.