— Niinpä saa hän odottaa, kunnes kokonaan luopuu soittamisesta.
— Sitä hän ei koskaan voi tehdä.
— Silloin ei hän myöskään koskaan tule Jumalan pöytään.
— Sinä olet säälimätön, pastori.
— Ei kukaan soittaja pääse Jumalan pöytään, niin kauvan kuin minä olen pappina täällä, vähemmällä kuin että tekee katumuksen.
— Sinulla ei ole lupa salvata taivaanvaltakuntaa niiltä, jotka sinne pyrkivät.
— Kun rikas nuorukainen kysyi tietä taivaasen, sanoi Jesus: mene pois, myy kaikki mitä sinulla on ja anna köyhille. Samoin täytyy sinun miehesi nyt myydä viulunsa. Jumala vaatii kaikki tahi ei mitään.
Kari kun sitte istui pappilan pohjoispuolella olevalla mäellä, oli ihan tukehtua: — Oli ensi kerta tässä paikkakunnassa, jolloin semmoinen tapahtui, että joltakin kiellettiin Jumalan armopöytä. Jos eivät ihmiset ennen olleet heitä pelänneet, niin tulisivat he sen ainakin nyt tekemään. Hän katsoi kirkkoon päin. Totisena se seisoi siinä, mutta torni osoitti taivasta kohti. Kouristuksen kaltainen itkunpuuska valtasi Karin, mutta sitte hän saattoi rukoilla Jumalaa. Hän nousi ylös voimallisena ristiänsä kantamaan. Sinä iltana hän oli vielä lempeämpi kuin tavallisesti. Hän kertoi Torgerille käynnistänsä papin luona, mutta sanoi vaan että pappi ei mielellään tahtonut laskea heitä ehtoolliselle, koska ei luullut soittoa oikeaksi.
— Enkös juuri sitä ajatellut, sanoi vaan Torger.
Kun Torger tuli kovin synkäksi ja alakuloiseksi, niinkuin sillä kertaa kun läksi Karin luota, ei tämä tiennyt muuta neuvoa, kuin että otti viulun, pisti sen hänen käteensä ja sanoi: nyt, Torger, voit lähteä vähän jaloittelemaan, täällä sinä vaan tulet sairaaksi ruumiin ja sielun puolesta. Torger oli kuin sujuva ruoko, jota joka tuulenpuuska heiluttaa. Hän lähti. Ja ensin soitti hän itsensä terveeksi; sitte tuntui hänestä soitto kelvottomalta; silloin hän virkisti itseänsä ryypyllä ja sitte toisella, ja ei aikaakaan, niin oli hän jo joutunut vanhan juoppouden valtaan. Silloin tuli katumus, hän viskasi viulun selkäänsä ja vetäytyi kotiinsa Karin luo, niinkuin varpusenpoika räystään suojaan raju-ilman alta. Tämä satu kuului vuodenkulkuun, niinkuin syksy ja kevät.