Mies tuolla sisällä ihan säikähtyi kun kuuli laulettavan niinkuin myrskyssä lumivuorella. Marit se lauloi työtä tehdessänsä.
"Oletko järkeä vailla, tyttö?" sanoi mies, astuessansa kynnyksen yli ja huomatessansa Marit'in menetyksen; "etkö tiedä että emäntäsi on kipeä?"
"Se ei koske minua, onko hän terve vai kipeä", vastasi Marit.
Mies katseli häntä hämmästyneenä. Tämä sama hiljainen tyttö, joka kävi askareissaan sanaakaan sanomatta.
"Tiedätkö, että minä olen isäntäsi?" sanoi hän lyöden nyrkkinsä pöytään, "minä voin ajaa sinut ulos maantielle, mistä tulitkin, ja milloin vaan tahdon!"
"Sinä et ole isäntäni enemmän, kuin kissa", vastasi Marit ja nauroi hänelle vasten silmiä. "Paitsi sitä ei sinun tarvitsekaan ajaa ketään, sillä minä menen huomenna ajamattakin, jotta saat puita hakata ja lika-vettä kantaa itse".
Mies seisoi kuin kivettyneenä.
"Mihinkä menet?" kysyi hän varsin hämillänsä.
"Sen saat tietää aikanansa", vastasi Marit, vei ulos pytyn ja heitti oven lukkoon jälkeensä. Mies jäi seisomaan töllistämään keskelle tupaa.