"Missä on äitini?" kysyi hän.
"Arvattavasti sängyssä", vastasi eräs mies, "sillä me emme ole saaneet märkää eikä kuivaa tänään". Tyttöjoukko nauroi. Vigleif ei vastannut mitään, juoksi vaan sisään ja tarttui hänen kamarinsa lukkoon.
Marit oli kuullut jyskeen. Hän tunsi hyvin sekä askeleet että äänen. Hän nousi yht'äkkiä vuoteen vierestä, ojensi ruumiinsa vielä kerran suoraksi ja meni vakavin askelin laattian yli. Ovessa kohtasi hän Vigleif'in. Tämä katseli häneen, mutta loi kohta jälleen alas silmänsä. Marit ei sanonut sanaakaan, vaan meni hänen ohitsensa, aukaisi oven omaan kamariinsa ja Vigleif seurasi häntä. Ovi suljettiin; äiti ja poika olivat kahden kesken. Marit katseli Vigleif'iä, mutta tämä ei uskaltanut vastata hänen silmäykseensä. Viimein heitti hän raivoissaan lakin laattialle, heittäysi tuolille, laski päänsä ja käsivarret pöydälle ja rupesi ankarasti itkeä nyyhkyttämään. Marit seisoi kuin patsas ja katseli häntä; hän hengitti syvään muutaman kerran. "Mikä sinun vaivaa?" kysyi hän viimein. Vigleif hypähti seisaalle kuin hullu ja löi nyrkkinsä pöytään.
"Mikäkö minua vaivaa?" sanoi hän. "Että olen lyönyt miehen kuoliaaksi! Eikö se ole mitään, mielestäsi, se? Että pian tulevat viemään minut nimismiehen luo! Mutta sinun on syy, kaikkeen olet sinä syypää. Miksi olet minua kasvattanut tämmöiseksi villiksi, kuin olen?" Ja Vigleif heittäysi taas istumaan ja itki entistä ankarammin.
Marit piti pöydästä kiinni, hän tuskin jaksoi seisoa.
"Sinun ei pitäisi moittia äitiäsi omista vi'oistasi", sanoi hän; töin tuskin sai hän sanat kuulumaan.
"Omista vi'oistani! ha — ha — ha —" ja nauraen tukahdutti Vigleif itkun, "omistako vioistani! Ehkä et pyytänytkään minua lyömään häntä? Olitko kenties tyytyväinen siihen mitä häissä tein?"
Marit vaipui valittaen eräälle tuolille; se oli totta, liiaksikin totta. Nyt poika seisoi hänen edessänsä uhkaavana tuomarina.
"Mutta kuuletko äiti", jatkoi Vigleif, lyöden nyrkkiänsä pöytään, "tänne en jää päiväksikään, en tunniksikaan. Tahdon mennä Amerikaan, niiden luo, jotka ovat ennen lähteneet, veljesi ja sukulaistesi luo. Sinun pitää antaa minulle rahoja ja kohta. Talon ja perintöni kanssa voit tehdä miten tahdot, mutta rahoja sinun pitää antaa minulle".
"Ethän toki puhu totisesti, Vigleif?" änkytti Marit, "et sinä saa lähteä pois luotani".