"Vieläkö mitä? Voithan ymmärtää, ett'ei ihmisjalka pääse mihin ei pääse vuohenjalkakaan; mutta semmoisilla ihmisillä ei välistä ole järkeä; tietysti meidän täytyi palata kun olimme puolet matkaa kulkeneet; mutta kyllä on varma, ett'en minä uudista tätä temppua". Näin sanoen tarttui hän tuoppiin ja rupesi juomaan.
"Mitenkä pääsit alas jälleen?" kysyi Kari ja pudisti hänen takkinsa puhtaaksi.
"No jommankumman piti koettaa ja minun osakseni se tuli; minä annoin mennä suoraan alas, en tahtonut oikein uskoa että olin päässyt eheällä nahalla perille. Mutta missä on Olav Nordistuen? Onko Gunnar kotona? Meidän täytyy koettaa saada se raukka alas jälleen, hän voi terveytensä menettää jos hänen täytyy maata vuorella tänä yönä, on jo ruvennut vähän satamaan".
"Ei, Jumal' auttakoon meitä", huusi Bergit, "olisi synti jos hänelle tulisi vahinko, minun täytyy juosta hakemaan väkeä". — Ja tiehensä hän juoksi pellon yli ja siihen taloon, jossa Gunnar asui. Gunnar oli Arnen torppari. Hän oli juuri tullut kotia työstään. Hän oli sentähden väsyksissään heittäynyt vuoteelle ja oli juuri nukkumaisillaan.
"Onko Gunnar kotona?" kysyi Bergit, pistäen päänsä ovesta sisään.
"Kyllä, hän makaa vuoteella". Bergit meni vuoteen luo.
"Gunnar! Gunnar!" kuiskasi hän ja pudisti häntä hiukan.
"Niin!" vastasi Gunnar ja kääntyi toiselle kyljelle, hieroen silmiänsä.
"Sinun täytyy nousta pystyyn niin pian kuin mahdollista".
"No, mikä on hätänä?"