"Kiitoksia tarjoomasta", sanoi lukkari katsellen ympärilleen joka haaralle. "Missähän Bergit lienee tänään, pitäisihän hänen pian tulla, tiedänmä".
Signe toi samassa maitoa ja lukkari otti sen vastaan.
"Kiitoksia hyvästä maidosta", sanoi hän ja pani maito-astian pöydälle.
"Sinun pitää juoda pohjaan".
"Kiitos, kiitos, odotetaan hieman; kai saan istua hetken aikaa luonasi? Tie on pitkä ja jalat vanhat ja hyvä on saada välistä levätä". Ja lukkari huokasi ja pyyhki otsaansa. Siinä hän istui. Aika kului kulumistaan, lukkari jutteli sitä ja tätä ilmasta ja katseli yht' mittaa eikö Bergit jo tulisi. "Sinun täytyy viivytellä niin kauan kuin mahdollista", ajatteli hän ja otti samalla vähän maitoa. Aurinko nousi yhä korkeammalle taivahalla, vaan Bergit'iä ei kuulunut. Lukkari vääntelihe tuolilla. "Ihmeellistä minne hän voi jäädä, luulenpa että täytyy kysyä". Mutta lukkari ei kysynytkään, sillä samassa kuuli hän jonkun liikkuvan ulkopuolella. "Hyvä oli että odotit Nils Torgersen", nauroi hän itsekseen ja nuoli huuliansa. Hän nousi niin suloisena kuin mahdollista oli ja ojensi kättä sisään astuvalle. Vaan ei aikaakaan, niin veti hän sen takaisin jälleen, kun pää täynnä koukkuja ja korkinkappaleita pistäytyi ovesta sisään.
"God dam!" sanoi englantilainen, havaitessaan lukkarin, ja astui askeleen taaksepäin.
Lukkari seisoi ja kumarsi yhtä mittaa ja aloitti kohta hienompaa puhetta:
"Nils Torgersen, lukkari, teidän palveluksessanne".
Englantilainen ei katsonut tarpeelliseksi antaa mitään vastausta, löi kättä Signelle ja istuutui eräälle penkille.
"Saanko istua hetken aikaa luonas?" kysyi hän.