"Se oli totuuden sana, Arne, sinä olet aina ollut älykäs ja varovainen mies. Bergit on vasta kuusitoista vuotta ja kyllä kestää ennenkuin hän voi naimiseen mennä, hupakko kun on". Kari nousi tuolilta, otti vähän puita, pani ne tuleen ja puhalsi syttymään. Istuutui sitten entiselle paikallensa. "Onko Nils'illä hyvä onni tyttöjen luona, mitä luulet?"
"Sen asian laita on erilainen", sanoi Arne ja pudisti päätänsä, "tyttö-onni ja etelä-tuuli ovat yhtäläiset, tänään tuulee sieltäpäin, mutta huomenna on tuuli kääntynyt. Niin kauan kuin tytöt ovat nuoria, ovat he kauhean ylpeitä ja pitävät nuorta miestä narrina ja pilkkanansa. Mutta kun miesjoukko sitten juoksee tiehensä ja ukko tulee juhlavaatteissaan kosimaan, niin eivät tytöt ole hitaita häntä ottamaan ja kiittävätkin vielä päälliseksi. Kun tyttö vaan saa miehen, joka on hyvänluontoinen ja jolla on viisi aistia ja lisäksi leipää, niin kaikki muu on juuri yhdentekevää. Rakkaus kyllä tulee aikaa myöten, eikä siitä tarvitse hapsiansa harmaiksi surra. Semmoinen mies kuin Nils ei joka päivä seiso lakki kädessä, eikä ole se jokapäiväistä ruokaa kun pääsee lukkarin vaimoksi. Lukkarin vaimo voi päästä sekä papin ja tuomarin että voudin luo ja nehän täällä kaikkia hallitsevat, tiedäthän sen. Hän voi kirkossa istua pappien penkissä, jos hän tahtoo, kuulla miehensä laulavan ja katsella kuinka kaikki häntä tervehtivät kun hän menee ulos papin kanssa. Lukkarilla on lehmiä ja lampaita, hevosia ja talo ja kaikki mitä parasta ajatella voi. Jos tyttö tahtoo hallita, niin hän voi sitäkin saada. Lukkari on liian vanha nyt ollaksensa mukana komerseissa ja tansseissa ja, jos ajatusten kulku ei ole aivan hidas tytön aivoissa, voi hän puhua hyvää miehensä puolesta jos tämä joskus menettelee hiukan hullusti".
Arne oli saanut suunsa liikkumaan, mutta tähän päätti kun päättikin. Hän meni takan luo, kohensi valkeaa, pisti itsellensä uuden piipullisen ja istui niinkuin ennen, miettien ja polttaen. Kari pyöritti rukkiansa. Arne nousi sitten sytyttämään kynttilää.
"Ehkä minullakin olisi jotain kysyttävää sinulta", aloitti Kari.
Arne istuutui taas.
"Mitä pidät sinä Per'istä?"
"Siitäkö, joka on renkinä pappilassa?" kysyi Arne, otti piipun suustaan ja katseli vaimoansa suurin silmin.
"Häntä minä tarkoitin", kysyi Kari tyynesti eikä liikahtanut tuolilta.
"No, siitä ei sovi kerskailla", sanoi Arne ja raapi tukkaansa, "suuria sanoja hänellä on, sillä suuret sanat eivät suuta halkaise, suuret taskut hänellä myös on housuissaan, mutta ne ovat tyhjät, Renki saa kauan palvella ennenkuin häneltä mitään liikenee ja köyhän miehen ruoka on pian syöty".
"Hrr — rr — rr —", sanoi rukki.