Arne oli vaiti ja katseli Katia, mutta tämä istui yhtä totisena ja arvollisena kuin ennen, eikä sanonut sanaakaan. Näin istuivat he hetken aikaa. Mutta kauemmin Arne ei voinut malttaa mieltänsä, hän istuen kiikutti tuoliansa.
"Minä toivon ett'ei ole totta mitä ihmiset kuiskaavat, että nimittäin
Per käy täällä nuuskimassa?"
"Ei koskaan ole kuuntelemista mitä ihmiset lörpöttelevät", vastasi Kari ja muutti häkkärää hiukan.
"Niin, sillä minä sanon sulle, että olen välistä kuullut ikäänkuin kuiskuteltavan Bergit'in kamarissa, mutta en ole ajatellut sitä sen enempää. Kun ei se vaan olisi Per, joka käy täällä kosimassa".
"En voi sitä sanoa niin tarkoin; ei kukaan tiedä missä jänis kulkee, on vanha sananparsi, mutta kyllä kai sinussa on miestä pitämään tytärtäsi silmällä?"
"Niin hän koettakoon vaan — semmoinen raukka. Lauantai-iltaa hän kai odottaa, arvaan minä; mutta varropas poikani, kyllä minä hankin trakteeringit siksi iltaa. Jos et ole ennen keppiä maistanut, niin saat sitä sinä iltana maistaa". Arne oli varsin kiihtynyt, hän oli noussut istuimelta ja käveli edestakaisin lattialla. Samassa kuuli hän rapinaa ovelta. "Ken siellä on?" kysyi hän kääntyen.
"Minä vaan", sanoi lapsekas ääni ja sisään tuli Bergit, tuoden sylillisen polttopuita, joita hän nyt heitti nurkkaan.
"Ethän sinä vaan ole kuunnellut mitä minä puhuin äidillesi?"
"Kaikkia vielä!" vastasi Bergit, veti huivin kasvojensa eteen ja riensi ovesta ulos.
"Etkö tule pian puuroa keittämään?" huusi äiti hänen jälkeensä.