SAARA
Romaani
Kirj.
KRISTOFER JANSON
Porissa, Porilaisen kirjapainossa, 1892.
I.
Hän oli syntynyt maailmaan yhtä kunniallisesti ja säännöllisesti, kuin joku toinenkin Yhdysvaltain tyttönen.
Avioliitto vanhempain välillä solmittiin kahdentenakymmenentenä sunnuntaina pyhästä kolminaisuudesta, vahvistettiin sekä papin että lukkarin allekirjoituksella, ja vietettiin lopen ikävillä pidoilla; vieraat koristivat jäykkinä seinuksia — milloin eivät veisanneet pitkiä, surunsekaisia virsiä, tai eivät kertoneet juorujuttuja naapureista, eli puhuneet synnin kauhistuksesta ja uudestasyntymisen autuudesta. Morsian oli happamanimelä, niinkuin sopikin oikeauskoiselle tytölle kuullessaan, että hän oli kivulla lapsia synnyttävä ja oleva miehellensä alamainen; sulhanen oli juuri niin kivettynyt, kuin sopii ja tuleekin miehen, joka on kuollut tälle maailmalle ja astuu pyhään aviosäätyyn, täyttääksensä velvollisuutensa, sillä se on Jumalalle otollista, ja saadaksensa taloudenhoitajan, jossa virassa vaimo on paras. Ummelleen vuoden kuluttua kannettiin ensimmäinen pienokainen kasteelle ja yhdistettiin tavanmukaisesti tähän maailmaan ja sai niineksensä Saara, ehkä sen vuoksi että nimi aikanansa muistuttaisi häntä kuuliaisuuteen Abrahamillensa kaikissa asioissa.
Isä oli maanviljelijä, asuen Wisconsin'issa, luonnon ihanassa seudussa, korkeine rinteineen, metsineen ja harjuineen, jotka ylenivät viljavien vainioiden lomista. Hän oli hiljainen ja ahkera mies, teki työnsä napisematta ja luki raamattua ja uskonnollisia aikakauskirjoja, joita hänen uskolahkolaisensa toimittivat. Vaimollensa ei hän koskaan puhunut muusta, kuin perunoista, porsaista, lehmistä ja raamatunlauseista. Hän kuului Haugen uskolaisiin, jotka pitävät kaikkea kirjallisuutta, joka ei suorastaan raamatusta johtunut, vahingollisena ja sen vuoksi voimallisesti työskentelevät ylläpitääkseen tietämättömyyttä ja tukahuttaaksensa maahan muuttavien norjalaisten tervettä älyä. Kasvojen kovettuneesta ilmauksesta huolimatta, oli hän kaunis mies. Otsa korkea ja jalomuotoinen, mustien tuuheiden kulmakarvojen alla loistivat tummat, syvät silmät. Oli näiden silmien nähty säkenöivän tulta ennen, silloin kun hän piti jyriseviä parannus-saarnojaan, höystettynä piellä ja tulikivellä. Nyt tapahtui se harvoin ja tavallisesti oli katse verhottuna, samoin kuin koko luonteensakin. Haakon Holte oli tauonnut parannussaarnoistaan ja tullut papin alamaiseksi ja uskolliseksi auttajaksi. Ei hän paljon puhunut, mutta kalpeat tummanveriset kasvot, suurine silmineen ja täyteläisille huulineen, jotka todistivat salatuista intohimoista, olivat kuin verhona tulivuorelle, jota hallitsee ponteva tahdonlujuus, korkealle kehittynyt itsensä-hillitsemiskyky, joka vähitellen on tullut tavaksi.
Hänen avioliittonsa oli järjen perustama. Morsian oi ollut miellyttävä. Heti ensi nuoruuden jätettyään, tuli häneen tuonlainen ilmaus nyreätä välinpitämättömyyttä, joka todistaa pettyneistä toiveista. Hänellä oli tuskastuttava nimikin. Ketura, joka soveltui hänelle oivallisesti. Tuo happaman-imelä piirre, joka hääpäivänä esiintyi niin selvänä, oli hänen luonnollinen kasvojensa ilmaus ja vastasi täydellisesti hänen luonnettaankin. Hän eli murheenlaaksossa, josta seurasi, että hänen velvollisuutensa oli paheksua kaikkea. Kellervä teisintäplikäs iho oli todisteena maksataudista, jota aina seuraa ärttyinen mieli. Mutta todellinen järjestyksen ihminen hän oli, ja palvelijansa pelkäsivät häntä, kuin itse paholaista. Ei ollut ajateltavissakaan häntä pettää. Tutkiva katseensa keksi heti pienimmänkin virheen, mikä oli tullut tehdyksi. Senlainen henkilö on verraton aarre kartanossa; tällä perusteellahan miehensä oli hänet ottanutkin. Paitsi sitä kuului hän samaan uskokuntaan; hän voi huoata, lukea ja rukoilla hänen kanssaan ja katsella elämän iloa, kuin yksistään maailman lapsille sopivaksi. Hän itse ei kärsinyt niin paljon rouvan huonosta tuulesta, kuin palvelijat, sillä hän oli poissa suurimman osan päivästä. Säännöllisesti kellonlyömällä oli ruoka, puhtaana ja maukkaana pöydällä. Hän oli siveä, velvollisuutensa täyttävä vaimo.