— Hyi, kuinka saatatte puhua senlaista, herra Mayer? — sanoi yksi naisista. — Teidän puheenne johtuvat sulasta kateudesta siksi, ett'ette ole vielä tavanneet ketään sellaista, joka olisi teistä pitänyt.
— Seikka on se, että haluaisin sellaista, jolla olisi karkaamisen taipumusta hyvin pienessä mitassa, siksi kestää valitsemiseni niin kauan, vastasi herra Mayer kylmäkiskoisesti.
— Herra Mayer on sietämätöin, häneltä on puhevuoro kielletty, — huudettiin useammalta taholta.
Muutamat puolustivat Nooraa innokkaasti; toiset pitivät ihmeellisenä, että Norjassa voi tapahtua senlaista, sehän muistutti enemmän Wienistä ja Pariisista. — Mutta onhan seurassamme norjalainen nainen, — huudahti eräs herroista, — hän olkoon tuomarina asiassa. Mitä mietitte neiti Saara? Onko se tavallista Norjassa, että vaimot karkaavat miehistään?
— En minä tiedä, — vastasi Saara punastuen.
— Mutta pidättekö Nooran tehneen oikein? — kysyi eräs naisista.
Saaran silmät säkenöivät, sieramet laajentuivat, hänellä oli nähtävästi vaikea hillitä itseään.
— Minusta ei naisen tarvitse alistua kaikkeen, siksi että hän on nainen, — vastasi hän hiljaa.
— Hyvä! Hyvä! — huusivat Nooran puolustajat.
— Mutta missä on Helmer sitte oikeastaan rikkonut? Hän suuttui aatellessaan vaimonsa tahranneen nimensä rikoksella. Sitä olisin minäkin tehnyt hänen asemassaan, — huudahti herra Mayer.