— Luuletteko, ett'ei naista voi rääkätä muulla tavalla, kuin lyömällä häntä? — vastasi Saara rohkeasti.
— Sitä ainakin me kutsumme rääkkäämiseksi, — sanoi Mayer.
— Mutta Nooraa kohdeltiin nukkena, leikkikaluna, alhaisempana olentona, riippuvana miehensä suosiosta; sen pidän minä paljon pahempana rääkkäyksenä, jota yksikään herännyt nainen ei voi ajan pitkään sietää, — vastasi eräs naisista, joka oli tunnettu taistelija naisten oikeusten puolesta.
Saara kiitti häntä ystävällisesti.
— Onko senlainen kohtelu tavallista teillä, Saara? — kysyi mrs King.
— Luterilaisessa seurakunnassa, jossa minä olen kasvanut, opetetaan että mies on itsevaltias kodissaan, ja että vaimon tulee olla hänelle alamainen kaikessa. Vastakohtaa pidetään syntinä, — vastasi Saara.
— Eikö siitä seuraa monta onnetonta avioliittoa? — kysyi mrs King.
— Ei, aivan montaa, sillä useammat naiset elävät silmät ummessa, ja uskovat että kaikki on kuin olla pitääkin, — vastasi Saara. — Mutta jos kerran herää ja kärsii siitä, niin, sitten tulee onnettomaksi.
Saara kääntyi syrjään, salataksensa kyyneleitään, joita vanhat muistot toivat silmiin.
— Vaan ettekö luule, Saara, kummallekin paremmaksi kärsivällisyydellä kantaa ristiänsä ja koettaa tehdä elämää niin hyväksi kuin mahdollista? — sanoi mrs King lempeästi.