Saaraa oli tykkänään liikutettuna, vaan ponnisti voimiansa, ettei ilmaisisi itseänsä.
— Yhteiselämää miehen kanssa, jota vihaa, pidän minä epäsiveellisenä, — vastasi hän näennäisesti tyyneenä.
Sekä herrat että naiset katselivat toisiaan. Keskustelu kääntyi alalle, missä amerikkalainen seurapiiri mieluummin vaikenee.
Seuraavana päivänä kutsui mrs King Saaran luoksensa ja sanoi hänelle:
— Rakas Saaraseni, huomasin teidän eilen kummallisesti liikutetuksi. Onko teillä omaistenne keskuudessa ollut lähempiä kokemuksia asiasta? En kysy uteliaisuudesta, vaan luulossa, että löytää huojennusta ystävän osaa-otossa, tahtoisin niin kernaasti olla teille jostakin arvosta.
Saara puhkesi itkuun ja painoi päänsä mrs King'in syliin.
— Olen itse karkannut mieheni luota, huudahti hän nyyhkien.
Mrs King vavahti ja ehdottomasti veti hän kätensä pois Saaran pään päältä, mutta ennen pitkää alkoi hän silittää Saaran tukkaa ja sanoi hiljaa:
— Kerro minulle kaikki, Saara!
Ja Saara kertoi hänelle kaikki, jättäen vaan Falkin nimen mainitsematta. Lopetettuaan suuteli mrs King häntä otsalle ja sanoi: