— Meillä ei ole oikeutta tuomita teitä enemmän kuin Nooraakaan… Nyt olette minulle kahtavertaa kalliimpi.
Ja hän sulki Saaran äidilliseen syleilyyn.
XXXIII.
Eräs herroista, joka useammin kävi mrs Kingin luona oli nimeltään Brown. Hän näytti ankaralta ja vakavalta, hänellä oli musta tukka ja erittäin kauniit silmät, jotka väliin näyttivät niin eriskummallisen lempeiltä, kun hän puhui jostakin asiasta, johon oli innostunut. Tavallisesti istui hän puhumatta, kun vieraita oli saapuvilla, mutta rouva Kingin seurassa hän useinkin tuli puheliaaksi.
— Herra Brown on heistä jäykin kaikista — sanoi mrs King usein — mutta luulen kumminkin että hän on parhain heistä. — Hän oli sen komitean jäsen, jonka piti valmistaa Yhdysvaltain työväen tilastolliset tiedot.
Eräänä aamupäivänä, kun Saara tuli arkihuoneesen, istuivat mr Brown ja mrs King vaipuneina syvään keskusteluun. Saaraa kehoitettiin ottamaan osaa keskusteluun.
— Sanon, että se on suorastaan kelvotonta, tuonlainen käytös työmiehiä kohtaan, sanoi mr Brovn. — Varakkaat käyttävät lukemattomia juonia pusertaakseen penninkin omilta, huonopalkkaisilta työmiehiltään. He pakottavat heidät korkeista hinnoista ostamaan puoteistansa lankansa, kahvinsa, sokurinsa y.m. tarpeensa. He pidättävät heidän palkkansa kuukausittain, ja kantavat sill'aikaa korkoa rahoistaan. Suorastaan häpeää olla amerikkalainen… Eilen olin miehen luona, joka omistaa kaksitoista miljoonaa ja tahdoin innostuttaa häntä yritykseen, joka parantaisi osaksi työväen tilaa. Arvatkaappa, mitä hän vastasi.
— No, mitä?
— Hän valitti huonoja aikoja, Hän sanoi viime vuonna menettäneensä paljon. Ja arvatkaappa mihinkä? Joo, hän oli tilannut itsellensä hautapatsaan ja pystyttänyt sen Graceland'in hautausmaalle. Aatteli kait, ett'ei kukaan muu hänelle sitä tekisi.
— Mutta ette suinkaan tarkoita, että tuonlainen on aivan tavallista, mr Brown.