— Tänä iltana sinä olet entistäsi oivallisempi, Beppo, — huusi yksi heistä; sinun pitäisi esiintyä apolloteaatterissa, eikä näin kurjalle kuulijakunnalle; sinun taivaalliset säveleesi kohottavat pois maailman murheista. Kaksikymmentä centesimoa Bepolle, herrani, taiteilija Bepolle! — Hän antoi hattunsa kiertää ympäri pöydän ja taiteilijat pistivät siihen roponsa. — Kas tässä, jalo ystäväni, — sanoi hän ojentaen hatun Bepolle. — Tulkoon sinun taivaallinen soittosi ylitsevuotavasti palkituksi maallisella hyvyydellä! Kas niin, käy nyt toisiakin ilahuttamaan ihanilla sävelilläsi!
Beppo otti hatun päästään, kiitteli kumarrellen. Häntä huvitti nämät taiteen lapset, jotka olivat siksi valistuneita, että heti keksivät neron ja hengenheimolaisensa, vaikka se kätkeytyi kuluneenkin takin verhossa.
Isäntä oli ihastuksissaan amerikkalaisen seurueen tulosta, — erään amerikkalaisherran paksut kultavitjat tekivät hänet erittäin kohteliaaksi. Ihastuksissaan antoi hän kantaa toisen pöydän huoneesen, missä viiniastiat olivat ja pyysi nyt seuruetta istumaan, odotellen tilauksia.
Sitä suurempi oli pettymyksensä, kuin amerikkalaiset tilasivat vaan kuusi lasillista lämmintä vettä; ei hän ymmärtänyt oliko se pilaa, vai tottako. Hän tuli kumminkin lohdutetuksi, kun kultavitjalla varustettu mies huonolla englannin kielellä selitti, että siitä maksettaisi sama hinta kuin viinistäkin. Sisimmässä huoneessa, jonka ovi oli auki, jatkettiin iloa edelleen. Useammat äänet huusivat yhteen aikaan sekä norjaksi että tanskaksi:
— Falk, Falk! Pystyyn mies! Hänen täytyy puolustaa mielipidettään!
Tämän nimen kuultuaan jännitti Saara kuulokalvoansa ja hän näki nuoren miehen, lyhyine, punaisenruskeine partoineen, sinisine silmineen ja hyväntahtoisine hymyineen nousevan pöydästä.
Ei mitään epäilystä; se oli hän. Saara tarttui suonenvedon tapaisesti mrs King'iä kädestä.
Tämä kääntyi ja katsoi huoneesen.
— Mutta ystäväiseni, onhan se Tuomas Falk!
— Te tunnette hänet? — kuiskasi Saara kalveten.