Nämä sanat nostivat kuormaa Falkin sydämmeltä. Hän loi Saaraan loistavan, kiitollisen katseen.
— Näette, että minä kumminkin olen tullut tänne, vaikka ei se tapahtunutkaan teidän seurassanne, — lisäsi hän veitikkamaisesti.
— Enkä minä ollenkaan epäile, että teillä nyt on paljon mieluisampi matkatoveri, — sanoi Falk ihastuneena.
— Se on varma, se, — vastasi Saara.
Nyt tunsi Saara, ett'ei hän koskaan ollut Falkia rakastanut. Ei sydän tavallista nopeammin ollenkaan sykkinyt, kun ensi hämmästys oli asettautunut. Nyt oli hän aivan tyyne, tuntuipa oikein hupaiselta nähdä häntä taas.
Falk ja mrs King olivat vaihtaneet muutamia sanoja, mutta nyt sai hän häiritsemättä puhua Saaran kanssa, sillä eräs tovereista, joka ihaili rikkaita amerikkalais-naisia ja kernaasti loisti englannin kielen taidossaan, oli tykkänään valloittanut mrs King'in.
— Voitte ymmärtää, että tuntui omituiselta teitä niin äkkiä kohdata — sanoi Falk. — Oli kuin sydämmeni olisi tauonnut tykkimästä. Jos meteoori olisi eteeni pudonnut, en olisi voinut enemmän hämmästyä. Minä etsin teitä kaksi päivää turhaan Chicagosta, sitte matkustin heti.
— Ja samassa unhotitte kaikki?
— Luuletteko minua todellakin niin kevytmieliseksi, Saara?… Uskallanhan vielä käyttää tuota nimitystä?… Minä vakuutan kärsineeni suuria omantunnon tuskia teidän takianne; ja kumminkin pidän, että toisella tavalla en olisi voinut käyttäytyä.
— Ei, te teitte aivan oikein, — vastasi Saara. — Se olin minä, joka käyttäydyin narrimaisesti. Mutta silläkin hulluudella oli hyvää mukanansa; ja nyt olen onnellinen.