Ehdoitus hyväksyttiin yksimielisesti.
— Saara Holte, neiti Holte, — huudettiin joka taholta.
Saara nousi ja hymyili punastuen. Sitten loi hän haaveksivan katseensa ylös ja sanoi hiljaa:
— Herra Falkin puhuessa kauneudesta loin katseeni kampagnalle, auringonvaloon ja kukkiin, silloin tuntui kuin olisin elämän suuressa salissa, loistavine kynttilöineen ja hauskoine ihmisineen. Mutta sitten sammutti mr Brown kynttilän toisensa jälestä, kunnes seisoin yksin pimeydessä ja ilon asemasta kuulin sairasvuoteilta huokauksia ja nälkäisten lasten valitusta. Herra Falkin puhe oli unta, jonka pitäisi olla todellisuutta; Mr Brown'in puhe oli todellisuutta, jonka pitäisi olla unta; — se on minun mielipiteeni.
— Hyvä, hyvä! — huusivat taiteilijat. — Neiti Saaran sanat sattuivat paikalle.
— Ja minä ehdottelen senvuoksi — jatkoi esimies — että tämä seppel kampagnan ruusuista on annettava juhlan ruhtinattarelle, asettakaa se hänen mustille kiharoilleen!
Nyt alkoi riemu ja lasien kilinä. Falk laski seppelen Saaran hiuksille. Hän hymyili punastuen ja hänen silmänsä loistivat.
— Ja nyt ehdoitan, että äitimme, luonnon sylissä, sulatamme makaruunit, kunnes kahvi valmistuu.
Tuolit työnnettiin oheen ja käsi kädessä hajaantui seurue edelleen keskustellen elämän onnellisuudesta.
— Falk unohti puheen naisesta tänään, — sanoi Neuhus.