— Sen takia että "selittämätöin" istui hänen rinnallaan, — vastasi hänen toverinsa.
— Luuletko hänen todella sitä tarkoittavan?
— En tiedä; mutta siltä se näyttää.
— Mr Brown meni samassa ohitse yksinään, kääntyi ikäänkuin aikoen yhdistyä heihin, mutta mietti ja jatkoi matkaansa.
Saaran oli onnistunut, kumma kyllä, paeta ihailijoitansa. Hän istui kätkössä vanhan pilarin takana. Hän tunsi halua olla yksinään. Tämä päivä oli ihana, mutta sittenkin tuli mieleen elämän kurjuus. Ennen kuin aavistikaan, seisoi mr Brown hänen rinnallaan. Hän näytti liikutetulta, kasvot värähtelivät omituisesti katsoessaan Saaraa, joka terveydestä säteilevänä istui siinä ruususeppel kauniissa tukassaan.
— Vai niin, että minä sammutan teiltä elämän kynttilät, neiti Saara, — sanoi hän.
— Ette te, vaan teidän tämänpäiväiset puheenne sen tekivät — vastasi Saara. — Te puhuitte totta, mr Brown; koettakaamme sytyttää kynttilät uudelleen, niin ettei ne koskaan sammu. Mr Brown loi häneen selittämättömän lempeän katseen.
— Niin, neiti Saara, sillä… Hän vaikeni ja koetti vastustaa jotakin, joka väkisin tahtoi puhjeta sanoiksi. Äkkiä kumarsi hän ja läksi.
Mitä se merkitsi? Hän oli niin omituinen! Ja kumminkin tunsi Saara saman lämpimän tunteen sydämmessään, kuin nähdessään isänsä polvistuneena sairaan vuoteen vieressä. Se tuli vastustamattomalla voimalla. Miksi tunsi hän niin suurta mieltymystä tuohon synkkään, vakavaan mieheen?
Hän pudisti ruohot leningiltään, ja lähti toisten luoksi. Pöytä oli nyt nostettu oheen ja kaatuneella tynnärillä rehenteli Beppo soittokoneineen. Nyt ei hän valitellut tunteellisilla sävelillä vaivojaan, vaan iloiset polkat ja valssit panivat parin toisensa jälkeen ruohopenkereelle tanssin pyörillään.