Miehensä otti paikan kuorissa ja hänen lähimmät tuttavansa hänen ympärilleen. Virren veisattua, alkoi hän esitelmänsä. Hän sanoi kuulleensa, että käärme naisen haamussa oli hiipinyt tähän rauhalliseen seurakuntaan ja vietellyt sen jäseniä tottelemattomuuteen Jumalaa vastaan.
— Tähän asti ovat meidän naisemme nöyrinä vaeltaneet miehensä rinnalla, tyytyväisinä vaatimattomaan, vaan kunnialliseen kutsumukseensa, olla avuksi miehelleen ja kasvattaa hänen lapsiansa, — sanoi hän. — Mutta tänä uskottomuuden aikana tullaan viisaammiksi, kuin itse Jumala; puhutaan vapaasta rakkaudesta, samoista oikeuksista kuin miehetkin j.n.e. Me tiedämme mihin se vie. Luemme sanomalehdistä alituisia rikoksia ja avioeroja. Te tiedätte kaikki, että minulla itsellä on tästä katkeria kokemuksia. Minulla oli vaimo, jota rakastin, kuin köyhä ainoata lammastaan. Sitten tuli eräs maailman lapsi ja petti hänet viehättävine valheineen; ja kärpäsen tavoin liiteli hän valoon. Hän seurasi sen sytyttäjää turmeluksen kuilun äyräälle ja sen syvyyteen upposi hän. Jumala häntä auttakoon ja etsiköön häntä, jos hän vielä elää ja vieköön hänet oikealle tielle, jos pelastus vielä on mahdollinen!… Jos ei senlainen esimerkki teidän omassa keskuudessanne voi vakuuttaa teitä, ei sitä voi mikään maailmassa tehdä.
Pappi tuli keskeytetyksi liikkeestä alipäässä kirkkoa. Näytti kuin joku olisi tunkeunut esiin ja samassa seisoi Saara hänen edessänsä ja heitti harson kasvoiltansa.
— Suokaa anteeksi, että minä otan puhuakseni tässä kokouksessa, — sanoi hän verrattain tyyneesti, — vaan minä tahdon ilmoittaa teille, että hän, jolle tässä kaksinkertainen syytös langetettiin, on teidän joukossanne. Tuo mies oli kerran minun mieheni. — Hän viittasi Abraham Jenseniin, joka kuin salaman iskemänä oli vaipunut tuolillensa. — Minä myytiin hänelle, vielä ollessani lapsi, ennenkuin tiesin mitä rakkaus ja avioliitto olikaan. Täällä ei ole aika eikä paikkakaan ketään syyttää enemmän kuin puhdistautuakaan syytöksistä; mutta hänelle lievitykseksi sanon, ett'ei hän koskaan ole tietänyt, kuinka pahoin hän on kanssani menetellyt. Minun avioliittoni ei ollut sen parempi eikä huonompi kuin tuhannen toisenkaan naisen, jota joka päivä poljetaan ja nöyrryytetään, mutta jotka eivät kärsi siitä, siksi ett'eivät ymmärrä, että toisinkin voisi olla. Mutta minä sain kuulla, että naisetkin ovat Jumalan luomia olentoja ja oikeutetut samoihin etuihin kuin miehetkin. Sain oppia, että avioliitto rakkaudetta on rikos Jumalan edessä, ja minä tunsin, että se oli totta… Silloin matkustin pois. Se ei tapahtunut äkkipikaisuudessa; olin tarkoin punninnut asiaa, enkä kadu sitä koskaan. Minun täytyi valita, joko jäädä hänen luoksensa ja tulla päivä päivältä katkerammaksi ja äreämmäksi tai matkustaa pois ja koettaa tulla siksi, kuin Jumala oli minut aikonut. Olen ehkä kärsinyt enemmän kurjuutta, kuin te, jotka myyrän tavoin pysytte onkalossanne, mutta olen myös nähnyt niin paljon kaunista ja ylevää, että se kilpailee kärsimysten kanssa painossa. Tahdoin niin kernaasti jakaa teillekin sitä rauhaa ja onnea, jota nyt tunnen, sillä minä tiedän omasta kokemuksestani, että te ja teidän lapsenne sitä kaipaavat. Mutta te sysäsitte pois käden, joka tahtoi teidän haavojanne sitoa. Sanon sen teille näin suoraan, sillä tämä on luultavasti jäähyväispuheeni teille. Minun on vaikea luopua teistä, sillä toivoin niin paljon tekeväni hyväksenne. Minun on vaikea luopua vanhasta miehestä tuolla — hän osoitti isäänsä — hänestä, joka on niin hyvä, niin jalo, mutta jota uskontonsa pahoittaa kovuuteen ja suvaitsemattomuuteen. Uskokaa minua isä, me kohtaamme kerran toisemme ja silloin ymmärrämme toisiamme paremmin!
Tukahdetuin huokauksin, kädet kasvoilla meni Saara kirkosta. Seurakunta vetäytyi oheen, tehden hänelle tietä. Kaikkien silmissä loisti kyyneleitä. Pappi istui paikallaan, kerrassaan masentuneena. Saaran puhuessa oli hän monasti tahtonut keskeyttää häntä. Nyt ei hän saanut sanaakaan lausutuksi. Eräs uskoveljistä päätti kokouksen.
XXXIX.
Saara saapui asuntoonsa syvästi liikutettuna. Pöydällä oli juuri postista tullut kirje. Hän aukaisi sen kummastuksissaan, sillä ei se ollut mrs King'iltä, vaikka siinä oli Chicagon leima. Se oli sisällöltään näin kuuluva:
"Rakas Neiti Saara!
Suokaa anteeksi, että kirjoitan tämän, vaan minulla ei ole lepoa, ennen kuin se on tehty. Mrs King'iltä kuulin osoitteenne ja että minun harhaluuloni teidän ystävyydestänne nuoren taiteilijan kanssa Roomassa, oli perusteetoin. Siksi kirjoitan teille nyt. Kaksi vuotta olen matkustellut sinne tänne, vaan teidän kuvaanne en voi karkoittaa sydämmestäni. Siitä hetkestä asti, jolloin te mrs Kingin eteisessä kiititte minua puheestani työväen tilan parantamisesta, olen tuntenut kummallista mieltymystä teihin. Siitä aikain, kun opin teidät tuntemaan, en ole ainoastaan tuntenut syvintä kunnioitusta teihin, vaan myös hartainta mieltymystä. Olette sen usein itsekin huomannut, en ole aina voinut hillitä itseäni. Kerran, se oli taitelijain juhlassa, Ponte Mollella, olin vähältä sanoa teille kaikki, mutta maltoin mieleni. Te olette innostunut minun työ-alastani ja käsitätte sen perinpohjaisen tarkoituksen. Teidän rinnallanne olisin voimakas ja rohkea; ilman teitä tuntuu raskas tehtäväni vielä raskaammalta. Nyt rakennutan omaa taloa Chicagoon. Piirustukset ovat valmiina ja sopimus on jo tehty rakennusmestarin kanssa. Odotan vaan teidän vastaustanne. Tahdotteko jakaa kaikki kanssani? Jos ette sitä tee, jätän kaikki ja matkustan pois. Vastatkaa minulle sähkösanomalla. N:o 375 Dearborn Street.
Teille ijäti uskollinen