Kului useampia kuukausia, mutta vihdoin väsyi sekä koulumestari että Pekka tähän äärimmäisille pingoitettuun hyvyyteen. Koulumestarilla täytyi olla syntipukki ja Pekan täytyi saada virvoitusta katkismustuntien jälkeen. Koulussa alkoi taas tapahtua salaperäisiä asioita. Eräänä päivänä kun koulumestari kohenteli tulta, kuului kelpo laukaus ja nuuskarasia lensi ilmaan, juuri kun hän ojensi kätensä siihen tarttuakseen. Hattu, joka koulumestarilla tavallisesti oli kädessään, yleni yhtäkkiä juhlallisesti, kuin ilmapallo, kohden kattoa. Tätä seurasi raitis, helähtelevä naurunpurskahdus. Pekka oli aina asiain alkuunpanija, jos kohta ei hän itse niitä pannut käytäntöön. Koulumestarin silmät säteilivät onnettomuutta ennustavaisesti ja hän meni Pekan luo.
— Onko vanha Aatami taaskin palannut — kysyi hän. — Luuletko rangaistuksetta voivasi saada armoa armosta? Luuletko olevasi poikkeus säännöstä? Kyllä päästiin sinut pian siitä luulosta.
Ja koulumestari alkoi taas pehmittää Pekan selkää. Sota oli julistettu uudestaan molemmin puolin. Mutta kun koulumestari eräänä päivänä kaatui pitkinpituuttaan lattialle, siksi että tuoli äkkiä tuli kolmikonttiseksi ja sitte tulipunaisena kasvoiltaan, syöksyi vihaa uhkuen Pekan kimppuun, joka tälläkertaa oli syytöin ja löi häntä terävällä viivottimella kasvoihin ja päähän, silloin pääsi viha Pekassa valloilleen. Hän tarttui koulumestaria käsivarsista ja huusi että luokkahuone kajahteli:
— En välitä sinusta, enkä sinun roskastasi koulumestari!
Paiskasi hänet päin seinää, että ryskähti, otti lakkinsa ja syöksyi ulos, suoraa tietä kotiin ja selitti isälle, ettei mikään voima maailmassa pakottaisi häntä enää kouluun. Isä ei vastannut: huokasi vaan syvään ja puisti päätään. Pekka alkoi kaksinkertaisin innoin hoitaa pikku siskoja ja auttaa isää töissä.
Pekalle oli nyt kerrassaan selvinnyt, että hän vihasi koulua ja kaikkea mikä oli sen kanssa yhteydessä: pappia, kirkkoa, uskontoa. Hänestä tuntui kuin muodostaisivat ne yhteensä käsitteen kaikesta pahasta, ne olivat hänen persoonallisia vihamiehiään, jotka koettivat häntä kukistaa ja tappaa; mutta siinä eivät onnistuisi. Hän kiintyi yhä enemmän räätäliin ja hänen perheesensä. Kas, ne olivat hyviä ihmisiä, hauskoja ja iloisia ja toisiaan auttavaisia. Paitsi sitä oli räätälillä kirjoja, joista voi oppia jotakin, ei semmoista kuin Samuelista ja Rebekasta, vaan koneista, höyrystä ja sähköstä. "Suuret keksinnöt" monine kuvineen vetivät Pekan huomion. Sitä tutki hän sekä varhain että myöhään; tuntui kuin tulisi hän siitä niin eriskummallisen viisaaksi.
Jospa vaan pääsisi ulos maailmaan ja saisi koettaa, jotain senlaista! Mutta hän oli köyhä; sai istua kotona pienempiä hoitamassa, äitiä kun ei ollut.
IV.
Synkkänä varjona leijuilee norjalaisen talonpoikaiskansan mielessä ripillepääseminen.
Korkeana vuorena pimittää se kaikki tulevaisuus tuumat. Se taival on ensin tallusteltava, ennenkuin tulevaisuuden laaja meri aukenee viehättäville näkyineen, kullankimaltelevine taivaan rantoineen, tuudittelevine sinilameineen. Kuinka suloiselta tuntuisi täysin purjein ohjata toiveittensa alusta tuolle laajalle, vapaalle merelle! Mutta taival — sen ohi on ensin päästävä.